Tunnistatko Linda Lampeniusta lapsuuskuvasta?

Viulutaitaja julkaisi itsestään lapsuuskuvan.
Viulisti Linda Lampenius, 56, muistelee lapsuuttaan Instagramissa. Kaunotar jakoi itsestään kuvan 12-vuotiaana sanomalehden sivulla.
Linda on loistanut musikaalisella lahjallaan jo erittäin nuoresta iästä. Vaaleaverikkö kertoo julkaisussaan kiertäneensä ympäri maailmaa jo vuosia ennen kuvan ottamista.
- Olin 12-vuotias… Olin kierrellyt Helsingin juniorijousten kanssa USA:ssa, Kanadassa, Aasiassa ja Euroopassa jo viiden vuoden ajan, Linda kertoo.
Linda Lampenius perhe-elämästään: Olen odottanut murrosikäriehumista
Kuvassa 12-vuotias Linda on Hufvudstadbladet-lehden sivulla olevassa mustavalkoisessa kuvassa, viulu kätösissään. Lindan muistelut liittyvät dokumenttisarjaan, joka julkaistaan syksyllä.
- Viulu oli jo tuolloin osa kehoa ja mieltä, Linda kertoo julkaisussaan.
Dokumenttisarja liittyy isolta osin raiskaustuomioita saaneeseen miljonääri Peter Nygårdiin, jonka kanssa Linda oli tekemisissä aikanaan paljonkin.
Linda ei ole voinut kertoa aikaisemmin historiastaan miehen kanssa täysin julkisuudessa, mutta nyt kaunotar pääsee vihdoin paljastamaan kaiken dokumentissaan.