Tunnistaisitko? Tältä Tuomas Enbuske näytti teininä

Toimittaja Tuomas Enbuske, 46, fiilistelee nuoruuttaan.
Monitoimimies Tuomas Enbuskella tuntui tulevan nostalgianälkä tyttären rippijuhlien jälkimainingeissa.
Hän jakoi omalla Instagram-tilillään tunnelmia tyttären konfirmaatiosta ja heti seuraavana päivänä mies oli kaivellut arkistojen kätköjä. Tuomas nimittäin jakoi oman nuoruuskuvansa.
– Naimalupani vuodelta Martti Miettusen hätätilahallitus, Tuomas kirjoittaa kuvatekstissään.
Kuvateksti hämää. Tuomas Enbuske on nimittäin syntynyt vuonna 1977 ja Miettusen hätätilahallitus toimi vuosina 1975–1976. Naimalupa on siis saatu hätätilahallitusta paljon myöhemmin.
Kuva on kerännyt ihastelevia kommentteja. Tuomaksen kerrotaan muun muassa olevan kiltinnäköinen. Ja toden totta, kun katsoo kuvaa lapsenkasvoisesta Tuomaksesta mieleen tulee ensimmäisenä sana kiltti. Kuvassa Tuomas katsoo kameraan ja huulilla on aivan hitusen verran nähtävissä hymyä. Silmissä on päättäväinen katse.
Julkisuuteen radiosta
Tuomas nousi julkisuuteen aikoinaan Kiss FM -radiokanavan aamuohjelmaa yhdessä Henkka Hyppösen kanssa.
Televisiossa mies on isännöinyt useita ohjelmia, joista nostalgiannälkäiset muistavat kisailuohjelma Far Outin. Hänet tunnetaan suorasanaisena toimittajana, joka uskaltaa kysyä myös ne vaikeat mieltä askarruttavat kysymykset.