Tuleeko sama henkilö usein uniisi? Tästä se kielii!

Monte näkevät toistuvia unia.
Mainos
Mainos päättyy

Moni huomaa usein toistuvia teemoja tai henkilöitä unissaan. Itse asiassa kaksi kolmasosaa ihmisistä näkee toistuvasti samaa unta. Omituisinta on, että monet unissa toistuvasti esiintyvistä henkilöistä ovat sellaisia, joiden kanssa unen näkijä ei ole ollut tekemisissä pitkään aikaan. Psykologia toistuvasti uniin ilmestyvien henkilöiden takana onkin hieman monimutkaisempi.

Tohtori John Mayer valottaa asiaa Elite Daily -lehdessä.

– Mieli toimii samaan tapaan kuin tietokone. Kun käymme nukkumaan, kone käy edelleen. Se ei sammu, Mayer kuvailee.

– Meillä on harhakuva, että päämme tyhjenee nukkuessamme, mutta todellisuudessa aivot jatkavat toimintaansa.

Hänen mukaansa toistuvia teemoja ja henkilöitä ei kannata aina ottaa kirjaimellisesti:

Mainos
Mainos päättyy

– Tavallisesti nämä henkilöt tai tarinat saattavat symboloida stressiä tai ahdistusta, tai jotakin muuta tunnetilaa, jonka kanssa painit parhaillaan.

Toistuvat teemat ovat yleensä mielessä pyöriviä asioita, joita ei ole saatettu päätökseen. Päästäksesi eroon toistuvista teemoista tai hahmoista, on kyseinen konflikti ratkaistava oikeassa elämässä, Mayer neuvoo. Univalmentaja Laurel Clark on samoilla linjoilla:

– Unet ovat alitajunnan antamia viestejä, hän sanoo.

– Jos et tulkitse toistuvan unen tarjoamaa viestiä, ja tee jotain asian eteen, se jatkaa toistumistaan.

Lähde: Elite Daily

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan