Tuija Pehkosen terävä havainto vauva-arjesta: "Valvottujen öiden kaaoksessa..."

Tuija Pehkonen sai toisen lapsensa kesäkuussa.
Juontaja-toimittaja Tuija Pehkonen ehtii lapsiarjen ohessa tehdä myös töitä.
Kesäkuun lopussa toisen lapsen lumilautailija Eero Ettalan kanssa saanut Tuija Pehkonen myöntää arjen olevan kiireistä. Perhe pääsi muuttamaan remontoituun kotiinsa ja pienten lasten vanhempana suuri osa ajasta meneekin ihan kotiaskareissa ja lasten kanssa.
– Tänään on tällainen palaveripäivä pitkästä aikaa vauva-arjen keskellä. Ja siis mä en ollut muistanut, että vauva-arjessa niin noin puolet päivän tunneista vaan häviää, Tuija juttelee keskiviikkona (27.9.) Instagramin tarinoissaan.
Tuija haluaakin muistuttaa ennen kaikkea itselleen, ettei kannata ladata itselleen liikaa velvollisuuksia. Yhden asian hoitaminen päivässä on jo suoritus. Joka päivä ei kannata suorittaa sitäkään.
– Vauva-arjen ja valvottujen öiden kaaoksessa yksi asia per päivä on maksimi. Enempää ei kannata edes yrittää, Tuija toteaa ja lisää:
– Nolla asiaa per päivä ois mun tavoite.
Yrittäjänä työskentelevä Tuija myöntää sen kuitenkin olevan välillä haastavaa arjessa.
Tuija Pehkonen avautuu dramaattisen synnytyksen jälkeen: "Onneksi saadaan olla elossa"
Isoveljen ja vauvan hyvät välit
Alkuviikosta Tuija kertoi, kuinka perheen isoveli on ottanut pienen vauvan perheeseen.
– Moni on kysynyt, miten isoveli on ottanut pikkuveljen vastaan. No tosi hienosti. Meillä alku heidän kahden välillä on sujunut superhyvin. Isoveli pussailee ja halaa paljon. Välillä ehkä aavistuksen ronskein ottein. Kutsuu myös itseään ylpeästi isoveljeksi.
– Mutta kyllä isompi pikkumies kaipaa entistä enemmän huomiota ja läheisyyttä. Tänäänkin kömpi aamupalapöydässä mun syliin.
Tuija Pehkonen avautuu raskauskiloista – "Juuri mikään muu vaate ei tällä hetkellä mahdu päälle"