Tuija Pehkosella on edessään raskas joulu: ”Itku ja ikävä kurkkii vähän jokaisen kulman takana”

Tuijan vuosi on pitänyt sisällään suuria ilon ja surun hetkiä.
Radiojuontaja Tuija Pehkosen, 38, vuosi on ollut tapahtumarikas ja pitänyt sisällään niin valtavan ilon kuin surunkin hetkiä.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Suurta iloa perheeseen on tuonut kesällä syntynyt pienokainen. Samalla se toi perheeseen kuitenkin myös huolta, sillä synnytys ei sujunut ongelmitta. Tuija joutui sairaalaan vakavan verenmyrkytyksen takia, joka johti ennenaikaiseen synnyttämiseen.
Tuija Pehkosen lapsi syntyikin jo viikkoja sitten – "Elämäni pelottavimmat päivät"
Äiti ja pienokainen kuitenkin onneksi toipuivat kumpainenkin, ja perhe pääsi aloittamaan vauva-arjen.
Suurta surua Tuijan elämään toi hänen isänsä poismeno maaliskuussa. Hän on puhunut menetyksestä avoimesti sosiaalisessa mediassa.
Tuija Pehkonen toipuu isänsä kuolemasta: ”Ihan hirveän iso suru”
Nyt, kun vuoden loppu ja erityisesti perhejuhlaksi mielletty joulu lähestyy, on Tuija purkanut ajatuksiaan sosiaalisessa mediassa.
Juontaja julkaisi Instagram-sivullaan kymmenen vuotta vanhan kuvan, jossa poseeraa joulutunnelmissa sukulaistensa kanssa. Kuvassa on myös hänen isänsä.
Kuvatekstissä Tuija kertoo rakasvanasa joulua ja sen tunnelmaa, tapahtumia ja ruokia.
- Tämä joulu on kuitenkin ensimmäinen, joka tuntuu myös vaikealta. Samaan aikaan, kun saan kiitollisena viettää ensimmäistä kertaa joulua nelihenkisen perheemme kanssa, tämä on myös eka joulu ilman iskää, hän kirjoittaa sydän syrjällään.
Tuija Pehkonen ja Eero Ettala naimisissa jo neljä vuotta! Ihanat kuvat häistä
Lapsuuden joulut ovat olleet vahvasti Tuijan mielessä.
- Itku ja ikävä kurkkii vähän jokaisen kulman takana. Niin paljon muistoja ja samaan aikaan pelottaa, että unohdan.
Joulu on erilainen myös siksi, että Tuijan ja hänen puolisonsa Eero Ettalan 3-vuotias esikoinen odottaa joulupukin tuloa riemulla.
- Eka joulu, kun jokainen suklaajoulukalenterin luukku on täytynyt avata heti ensimmäisenä aamulla. Ihan samaan tapaan kuin itsekin avasin aina lapsena…, Tuija muistaa.
Oho, Eero Ettalan ja Tuija Pehkosen 3-vuotias lapsi lumilautailee jo!
Hän kertoo lopuksi julkaisuun lisäämänsä kuvan taustat ja muistonsa.
- Ajettiin jokaikisenä jouluaattona aina iskän kanssa Vieremälle mummolaan, vietiin lahjat, syötiin täytekakkua ja käytiin haudoilla. Hyvää joulua Iskä, mummo ja ukki, missä ikinä tätä joulua vietättekään, Tuija toivottaa haikeana.