Tubettaja Papananaama matkusti Turkkiin korjaamaan nenänsä - kuva ei herkille!
Sini kävi ensimmäisen kerran nenäleikkauksessa vuonna 2020. Nyt hän on jälleen matkannut Turkkiin korjaamaan klyyvariaan.
Youtubesta tuttu somepersoona Papanaama eli Sini Laitinen, 31, on puhunut avoimesti sosiaalisessa mediassa kauneusoperaatioistaan.
Sini matkusti vuonna 2020 Turkkiin, jossa hänelle tehtiin hänen haaveilemansa nenäleikkaus.
Hän kertoi tuolloin, että hänen nenänsä alkoi häiritä häntä jo 14-vuotiaana. Häntä häiritsi nenässään oleva kyömy sekä nenänpään isokokoisuus.
Leikkauksen jälkeen Sini julkaisi Youtube-videon, jossa kävi läpi leikkauksen jälkeisiä tuntemuksiaan. Hän kiinnitti tuolloin huomiota uudelleenmuotoiltuihin sieraimiinsa, jotka olivat hänen mielesteen hiukan epäsymmetriset.
Nyt Sini on matkannut jälleen Turkkiin uuteen nenäleikkaukseen. Hän julkaisi vajaa viikko sitten kuvan, jossa makaa peitettynä leikkauspöydällä, silmät ja nenä näkyvillä.
Tältä toisessa hiustensiirrossa käynyt Henny Harjusola näyttää nyt - kuva
Itsekin Turkissa leikkausreissuilla käyneet Sinin tuttavat heittivät kuvan alle hauskoja kommentteja.
- Oih nä on niitä turkin loma kuvia mitä haluan somessa nähdä!! Säät hellii ja morfiini virtaa! Sofia Tuomola hehkutti.
- Me rakastetaan pikku meditaatio hetkeä, Henny Harjusola puolestaan iloitsi.
- Parhaat päiväunet mitä ihminen voi ottaa, Ella Toivainen haikaili.
Tänään (26.9.) Sini julkaisi ensimmäisen otoksen muokatuista kasvoistaan. Nenää peittävät erilaiset teipit ja laastarit, joiden alta pilkistää ruhjeita ja verta.
- Etuajassa paketoitu pukinkonttiin, Sini murjaisee kuvatekstissä.
Julkaisun taustalle Sini on valinnut soimaan jazzversion Joulukellot riemun tuovat -kappaleesta.
Tältä pääkallon hionnassa käynyt Sergey Hilman näyttää nyt
Instagram-tarinoihinsa hän julkaisi itkuisen videon, jossa näkyy kasvojen raju kunto. Sini nyyhkyttää videolla hiljaa.
- Vähä alkaa kyl hittaamaan tää puolentoista viikon paskassa rypeminen, sensorien loppuunpalaminen, yksinolo ja kaikki muu siis rehhailen aivan kaikelle mut koska en voi liikuttaa naamaa kunnolla nii mä tähän tapaan vaan huohotan ja valutan kyyneleitä, hän kirjoittaa lohduttoman videon yhteyteen.
Rääväsuinen tubettajatähti Papananaama ihmettelee lapsifanejaan: En sensuroi juttujani lasten takia!
Omaperäisistä muotivalinnoistaan ja rehellisistä mielipiteistään tunnettu Sini on tuttu somen ja radion maailmasta.