TTK:ssa kisaava Marko Anttila: Liikuttava perhepaljastus!

Perhe on ollut kultaleijonan vankka tuki tanssikisan aikana.
Kiekkotähti Marko "Mörkö" Anttila, 40, on loistanut kuluvana syksynä aivan uuden lajin parissa. Hän kisailee parhaillaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa opettajaparinsa Kia Lehmuskosken kanssa.
Marko kertoo vuoden 2023 arkistovideolla urastaan:
Vaikka kultaleijonan viikot ovatkin täyttyneet tanssitreeneistä, on hän ehtinyt viettämään myös hieman vapaa-aikaa. Seiska tapasi Markon Kyllä isä osaa Lapissa -elokuvan kutsuvierasensi-illassa 30. syyskuuta.
– Treenit ovat menneet hikisesti, Marko kertoo iloisesti.
– Tämä on mukavaa vaihtelua, saa vähän muuta ajateltavaa.

Vaimo ja tytär kannustavat
Marko on nauttinut tähänastisesta tanssitaipaleestaan suuresti. Projekti kuitenkin vaatii paljon, myös kotijoukoilta. Ex-jääkiekkoilija on saanut hurjasti tukea vaimoltaan Heidiltä sekä pariskunnan alakouluikäiseltä tyttäreltä.
– He ovat auttaneet paljon, kiitos siitä heille. Olen viikot Helsingissä ja he pyörittävät kotipalettia Tampereella, Marko selittää.
Kiitollinen isä
Sekä Heidi-vaimo että tytär ovat innokkaita tanssijoita. Kotoa onkin tullut runsaasti neuvoja, kuinka Marko voisi loistaa parketilla vielä kirkkaammin. Jälkikasvulta saatu palaute on ollut tähän mennessä pelkästään myönteistä.

– Hän on ollut seuraamassa jokaista liveä paikan päällä, Marko paljastaa jatkaen:
– Se on ollut myös itselleni iso asia, että olemme päässeet viettämään aikaa yhdessä.