Toteuta toive ja lähetä kortti yli satavuotiaalle sotaveteraanille!
104-vuotias Yhdysvaltain merijalkaven veteraani toivoo ihmisiltä rakkautta tänä ystävänpäivänä. Toisessa maailmansodassa palvellut Bill White pyytää tuntemattomia lähettämään hänelle ystävänpäiväkortteja.
Kaliforniasta kotoisin oleva White ehti olla palveluksessa 30 vuotta. Eläkkeelle hän jäi 54 vuotta sitten, kun hän loukkaantui kranaatista Iwo Jimalla.
– Se, että selvisin, on todellinen ihme. Meitä ei ollut montaa.
Eläkkeelle jäätyään White aloitti uuden harrastuksen; leikekirjojen pitämisen. Hän säilyttää kirjoissa rakkaimpia muistojaan. Niiden joukossa on myös purppurasydän, jonka hän sai palattuaan kotiin. Nyt White haluaa tehdä uusia muistoja. Siksi kaikki halukkaat saavat lähettämään hänelle kortin 14. helmikuuta mennessä. Tähän mennessä kortteja on saapunut jo New Yorkista, Oklahomasta ja Tennesseestä.
– Säästän niistä joka ikisen, aivan kuten olen säästänyt pieniä asioita matkan varrelta. Ne tulevat olemaan osa henkilökohtaista historiaani, hän kertoi CNN:n mukaan.
Ne, jotka haluavat lähettää ystävänpäiväkortin Whitelle, voivat kirjoittaa osoitteeseen:
Operation Valentine
ATTN: Hold for Maj Bill White, USMC (Ret)
The Oaks at Inglewood
6725 Inglewood Ave.
Stockton, CA 95207