Tony, 38, eli 20 vuotta sekakäyttäjänä – ”Vankilassa huomasin, että selvinpäin olo on mukavaa”

20 vuotta aineilla elänyt Tony päätti tyttöystävänsä kanssa kaksi vuotta sitten, että on aika raitistua.
Kirjailijan, tv:stä tutun näyttelijän ja nykyisin myös toiminnanjohtajana työskentelevän Johannes Lahtelan, 47, ja hänen työtoverinsa Tonyn, 38, työtakkien rinnuksissa lukee näkyvästi ”Jalkautuva vertaistuki” ja ”Vantaan A-kilta”.
Johannes haluaa heti oikaista, ettei heidän tehtävänsä ole käydä käännyttämässä päihdetiloissa liikkuvia ihmisiä raittiiksi, vaan he ovat valmiudessa, jos joku kaupungilla notkuva henkilö tuntee tarvetta purkaa tilannettaan ja pyytää apukeinoja selvempään elämään.
Sekä Johannes että Tony ovat entisiä päihdeaddikteja, jotka ovat vertaistuen avulla päässeet kuiville ja ohjaavat nyt muita raittiuden pariin.

Karkasi kotoa 15-vuotiaana
Tony tutustui päihteisiin 13-vuotiaana, vaikka hänen kotonaan olikin tiukat kasvatusrajat. Pian kuivoihin tulivat kovemmat päihteet.
– Lähdin maailmalle 15-vuotiaana, kun en kestänyt vanhempien kuria. Elin 20 vuotta sekakäyttäjänä. Välillä istuin vankilassakin, Tony kertoo.
Tony alkoi seitsemän vuotta sitten seurustella tyttöystävänsä kanssa, joka myös oli päihdeaddikti.
– Aloimme kyllästyä olemaan aina sekaisin, Tony sanoo.
– Hieman yli kaksi vuotta sitten päätimme yhdessä lopettaa aineiden käytön ja hakeuduimme korvaushoitoon. Minua odotti vankeustuomio, ja halusin suorittaa rangaistuksen raittiina.
– Vankilassa huomasin, että selvinpäin olo on mukavaa, ja halusin nähdä, onko elämällä tarjota jotain muutakin kuin jatkuvaa päihdehuuruista elämää.

Alkoholismista kirjoja kirjoittanut Johannes Lahtela: Näin ystävystyin Samuli Edelmannin kanssa
Arki oudoksutti
Tony kuvailee raittiuden alkutaivalta haastavaksi, kun kaikki arkielämän taidot olivat oppimatta.
– Pelkästään se, kuinka ollaan sosiaalinen selvinpäin, oli outoa ja uutta. Omista tunteista puhuminen oli todella vaikeaa, ja ajatukset saattoivat mennä välillä psykoosin puolelle.
Tony ja hänen tyttöystävänsä ovat pysyneet raittiina ja auttavat nyt vuorostaan muita halukkaita pääsemään kuville. Tony on kouluttautunut vertaistukiohjaajaksi, ja hän on palkkatöissä Vantaan A-killassa, toimipaikkana Tikkurilassa sijaitseva Villa Grönberg.
– Meillä on täällä kolmisenkymmentä päiväkävijää, joille järjestämme ohjattua toimintaa ja ryhmäkeskusteluja. Ainoa pääsyvaatimus on, että tänne on tultava selvinpäin.