Tomas Jouhilampi vaipui koomaan rajun tappelun jälkeen – heräämisestä ei ollut takeita
Turkulainen Tomas Jouhilampi, 25, sai 15-vuotiaana aivovamman kotibileissä syttyneen tappelun seurauksena.
Tiktok-tähti Tomas Jouhilampi sai 15-vuotiaana aivovamman kotibileissä: ”Joku halusi tapella”
Kahakan jälkeen Tomas jäi vielä paikalle ja otti tiettävästi oluen.
– Totesin kavereille, että nyt särkee päätä tosi paljon. Lähdin kävelemään sen aikaisen tyttöystäväni luo, mutta jalat pettivät kilometrin jälkeen. Soitin hänen veljelleen, että tule hakemaan minut.
Tyttöystävä kertoi, että Tomas oli itkenyt, huutanut ja puhunut sekavia. Hän soitti ambulanssin.
– Lanssi ei meinannut ensin ottaa kyytiin, kun luultiin, että olin humalassa tai krapulassa.
Tomas vietiin selviytymisasemalle, mutta pian todettiin, että hänen on mentävä leikkaukseen.
– Silmäni olivat aivan mustat pään sisäisen verenvuodon vuoksi.
Hän vaipui koomaan, eikä ollut takeita, heräisikö hän koskaan.