
TIS-Vilman yllättävä tilitys: "Kiitos Jumala"
Temptation Island- ja Gossip Moms -ohjelmista tuttu tv-persoona ja podcast-juontajanakin toimiva Vilma Karjalainen on kahden lapsen onnellinen äiti.
Perheen kuopus syntyi viime kesänä, ja Vilma onkin kertoillut avoimesti sosiaalisessa mediassa siitä, miten hänen elämänsä on muuttunut toisen lapsen saamisen myötä. Esimerkiksi unet ovat jääneet vähäisiksi, kunnes eilen (10.2.) tapahtui muutos.
Vilma kertoo asiasta Instagram-tarinoissaan.
- Heräsin tänään siihen et sain melkein sydärin, Vilma kirjoittaa lisäämänsä omakuvan yhteyteen.
Hän kertoo pojan menneen nukkumaan omaan pinnasänkyynsä ennen yhdeksää illalla.
- Heräsin 8:00 aikaan silleen et MITÄ VITTUA, Vilma kertaa.
Hän oli huolestunut, että pienokaiselle oli sattunut jotain, mutta löysi tämän nukkumasta rauhallisesti.
- Eka yö nukuttu kokonaan putkeen. Ensimmäinen yö myös mulla n. 8kk ettei tuu katkoja.
"Ootko sä tehnyt lapsia saappaan kanssa?" - TIS-Vilma ärähtää isän roolista lapsen elämässä
Nukuttu yö on tehnyt sellaisen käänteen, että Vilma on jutellut asiasta lisää. Hän kuvaa olevansa kuin uusi ihminen.
- Tuo yö oikeasti - ihan mieletön tunne oli herätä aamulla! Vilma hehkuttaa.
- Ensin paniikissa juoksen pinnasängylle, onko kaikki kunnossa ja sitten tajuan, että ei jumankauta. Hän nukkui koko yön. Thank you God (suom. "Kiitos Jumala")!
Unet saavat hänet toden totta jopa hengelliseksi.
- Oikeasti lasten saamisen jälkeen ymmärrän, miksi uskotaan johonkin suurempaan, koska ei tässä voi muuta sanoa kuin thank you God, oikeasti. Kahdeksan kuukautta. Puhutaan ehkä kahdesta yöstä, mitkä olen nukkunut jossain muualla putkeen.
TIS-Vilman koti paloi! "Todella pelottava tilanne"
Vilma sai lapsen ex-kumppaninsa, myös Temppareista tutun Juuso Lehmusvyöryn kanssa.
Juuso ja Vilma saivat esikoisensa vuonna 2020. He erosivat syksyllä 2021. Vilma julkisti alun perin Mamma mia -podcastissa odottavansa Juuson kanssa toista lasta. Samassa podcastissa Vilma myönsi, että tunteet Juusoa kohtaan olivat yhä lämpimät.
- En määrittelisi suhdettamme kuitenkaan vielä. En koe itseäni ehkä kuitenkaan ihan sinkuksi.
Podcast: Eronneet TIS-Vilma ja Juuso: "Pari kertaa ollaan puuhailtu"