TIS-Markuksen raju muutos: Avioliitto ja elämä pyörätuolissa – ”Ei ole päivääkään harmittanut”

Markus Halonen
Mainos
Mainos päättyy

Markus Halonen, 27, muistetaan Temptation Island Suomi -ohjelman neljänneltä tuotantokaudelta. Häntä ei olla sarjan jälkeen nähty julkisuudessa.

Elämä muuttui viime keväänä dramaattisesti, kun hän joutui hengenvaaralliseen onnettomuuteen.

– Harrastan moottoroidulla liitovarjolla lentämistä. Maaliskuussa lensin Forssassa Pyhäjärven jään yllä, ja tipuin taivaalta. Kaverini oli mönkijällä alhaalla jäällä, ja hän soitti heti hätänumeroon. Putosin sen verran kovalla voimalla, että oikean jalan reisiluu irtosi ja lensi jäälle. Myös kaikki oikean puolen kylkiluuni murtuivat, Markus kertoo Seiskalle.

Suomalainen tosi-tv-tähti tippui taivaalta: ”Reisiluuni lensi jäälle” – järkyttävät kuvat Seiskassa

Mainos
Mainos päättyy

Markus vietti viikon teho-osastolla, jonka jälkeen hänet siirrettiin Tampereelle. Hän kävi läpi noin 15 vaativaa leikkausta.

Markukselle asennettiin rautakehikko, joka kannatteli reittä.

– Luita venytettiin eteenpäin, jotta uutta luumassaa alkaisi kasvaa takaisin. Minulta puuttui 12 senttiä reisiluuta.

Markus joutui kuukausiksi pyörätuoliin. Hän opettelee kuitenkin taas kävelemään ja toivoo pääsevänsä pian takaisin töihin.
Markus joutui kuukausiksi pyörätuoliin. Hän opettelee kuitenkin taas kävelemään ja toivoo pääsevänsä pian takaisin töihin.

Temppareista tuttu Markus Halonen vaivutettiin koomaan – ”isäni ei antanut amputoida jalkaani”

Markus oli kuukauden vuodepotilaana. Sen jälkeen hän aloitti viisi kuukautta kestäneen kuntoutuksen.

​Markus haluaa selviytymistarinansa avulla rohkaista muitakin kuntoutuksessa olevia jaksamaan.
​Markus haluaa selviytymistarinansa avulla rohkaista muitakin kuntoutuksessa olevia jaksamaan.
Mainos
Mainos päättyy

– Nyt olen pyörätuolissa ja opettelen kävelemään, mutta minua ei ole päivääkään harmittanut. Hieman huonommalla tuurilla voisin olla kaulasta alaspäin halvaantunut, Markus sanoo.

Kuva ei herkille! Rautakehikko pitää televisiosta tutun Markus Halosen reiden kasassa

Mies haluaa selviytymistarinansa avulla kannustaa kohtalontovereitaan.

– Olen tavannut monia kuntoutusta läpikäyviä ihmisiä ja yrittänyt tsempata heitä. Monet vaipuvat synkkyyteen ja masentuvat. Itse iloitsen nykyään arjen pienistäkin asioista, enkä jaksa murehtia turhaan.

Markus osallistui Temptation Island Suomen neljännelle kaudelle silloisen kumppaninsa Nooran kanssa. Nykypäivänä Markus on naimisissa toisen naisen kanssa.
Markus osallistui Temptation Island Suomen neljännelle kaudelle silloisen kumppaninsa Nooran kanssa. Nykypäivänä Markus on naimisissa toisen naisen kanssa.

Läheiset ovat tukeneet Markusta kaikin keinoin. Hän on ollut naimisissa puolisonsa kanssa yli kaksi ja puoli vuotta.

– Kaikki olivat ensin vähän sokissa ja romahtivat, kun alussa ei vielä tiennyt, jäänkö henkiin.

Mainos
Mainos päättyy

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
TIS-Markuksen raju muutos: Avioliitto ja elämä pyörätuolissa – ”Ei ole päivääkään harmittanut”