fbq
Joonas Nordman

Tiesitkö nämä asiat sinkkumarkkinoille siirtyneestä Joonas Nordmanista: Reservin vänrikki, ex-toimittaja, mukana silmälasibisneksessä…

Televisiotähti Joonas Nordman, 33, on siirtynyt sinkkumarkkinoille, sillä hänen ja samalla alalla tuottajana työskentelevän naisen pitkä suhde on purkautunut. Nainen ei halunnut kommentoida eroa, Joonas puolestaan vahvisti viestillä eron tapahtuneen. Joonas jäi asumaan yksin Helsingin kantakaupungissa sijaitsevaan arvokotiin, kun ex-rakas kantoi kamansa toisaalle. 

joonasnordmaann

Näin komeassa talossa Joonas asuu - nykyisin siis poikamiehenä! 

Joonas on ehtinyt tehdä huiman uran tv-esiintyjänä, vaikka teatterikorkeakoulun ovet eivät miehelle koskaan avautuneetkaan – neljästä yrityksestä huolimatta! Ennen heittäytymistään tv-viihteen pariin, Joonas työskenteli iltapäivälehdessä toimituksellisissa töissä. Lehtimiesura vaihtui kuitenkin selvästi rahakkaampiin ja näkyvimpiin viihdealan hommiin televisiossa, kun Joonasen tähti alkoi nousta. Hänet on nähty ainakin YleLeaksissa, Siskonpedissä, Putouksessa ja Pelimies -ohjelmissa. Tänä keväänä  hän on isännöinyt Maikkarilla omaa nimeään kantavaa show’ta. 

Putouksen sketsihahmokisan Joonas on voittanut kahdesti. Näkyvyys ja menestys näkyy myös Joonaksen tuloissa. Toissa vuonna hän nimittäin ansaitsi yli 150 tuhatta euroa verotettavaa tuloa. Joonaksen työnkuva on tällä hetkellä laaja. Hän toimii muun muassa juontajana, tuottajana, käsikirjoittajana ja ohjaajana. 

Joonas on ollut jo useita vuosia osakkaana silmälasitarvikkeita tuottavassa BeBest Oy:ssä, jonka toiminta on viime vuosina hiipunut muutamiin tuhansiin euroihin. Sen liikevaihto oli vielä vuonna 2014 yli kaksi miljoonaa euroa, mutta viime vuonna enää vain alle 20 000 euroa.


1. Ensimmäinen päärooli 15-vuotiaana elokuvassa Young Love.
2. Antanut Muumipeikolle äänen.
3. Voittanut Putouksen kahdesti hahmoilla Salme Pasi ja Matti Pikkuvanhanen.
4. Yritti sisälle Teatterikorkeakouluun neljästi, mutta tuli hylätyksi.
5. Sotilasarvoltaan reservin vänrikki.
6. Vuoden tv-tekijä 2014 Media & Message.
7. Horoskoopiltaan rapu.