Tiesitkö? Ismo Alangon Alma-tytär, 23, on myös muusikko – tältä hän näyttää
Berliinissä lauluntekoa opiskelleen Alma Alangon debyyttisingle julkaistiin 8. maaliskuuta.
Pitkän linjan muusikko Ismo Alanko, 63, tunnetaan niin soolourastaan kuin yhtyeistään Sielun veljet ja Hassisen kone.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Suomen rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluvan Ismon biisirepertuaariin kuuluvat esimerkiksi Taiteilijaelämää, Kun Suomi putos puusta, Peltirumpu ja Levottomat jalat.
Moni ei kuitenkaan välttämättä tiedä, että Ismon 23-vuotias tytär Alma Alanko on seurannut isänsä jalanjäljissä muusikon uralle.
Ismo ja hänen ex-vaimonsa Kiti Kuosmanen rakastuivat 80-luvulla ja saivat kaksi lasta, Alma-tyttären ja Onni-pojan. Pariskunta erosi vuonna 2015, ja Ismo meni vuonna 2019 naimisiin kuvataiteilija Johanna Sipilän kanssa.
Oho! Ismo Alanko sammutti janoaan Tallinnan reissulla erikoisessa paikassa – kuva!
Opiskeli Berliinissä
Alman debyyttisingle Kivinen sydän julkaistiin 8. maaliskuuta. Hän on sanoittanut ja säveltänyt kappaleen itse.
Fullsteam Agencyn sivuilla kerrotaan Alman opiskelleen laulunkirjoitusta trendikkäässä Berliinissä. Kivinen sydän -singlebiisi on raikas popkipale, johon Alma kertoo saaneensa vaikutteita 2000-luvun alun PMMP:stä ja saksalaisista tanssibiiseistä. Hänen kerrotaan kerryttäneen inspiraatiota musiikkiinsa berliiniläisestä räpistä, popista ja tanssimusiikista.
– Musiikki on aina ollut mun tapa ilmaista itseäni ja käsitellä omia tunteitani. Mun musa on tosi lyriikkavetoista ja modernia soundia, joka on saanut vaikutteita biiseistä, joita oon kuunnellut lapsena, Alma kuvailee tiedotteessa.
Suvi Hartlinin tytär kuin ilmetty äitinsä – harvinaiset kuvat