The Voice of Finland: Senior -voittaja Jaska Mäkynen murtui kyyneliin: Perheenäidin äkkikuolema järkytti

Jaska Mäkynen
Mainos
Mainos päättyy

Vuoden 1991 tangokuningas Jaska Mäkynen, 70, on joutunut tänä kesänä kokemaan melkoista tunteiden vuoristorataa.

Kesäkuun alun piti olla täynnä iloa ja juhlaa. Alavutelaissyntyinen, nykyisin Seinäjoella asuva laulaja voitti Suomen ensimmäisen The Voice of Finland: Senior -laulukisan ylivoimaisesti. Etenkin koskettava finaaliesitys Frank Sinatran My Way -klassikosta suomennettuna Minun tieni -tulkinta herkisti tv-katsojat.

Valtimo poikki, silmä putosi poskelle – tangokuningas Jaska Mäkynen kävi kolmesti lähellä kuolemaa – ”Luoja potki rajusti perseelle”

Jaska täytti samaan aikaan 70 ja piti ison juhlakonsertin Seinäjoella. Kuten elämässä usein, suuri suru seuraa isoa iloa. Jaskan tapauksessa kuolema kouraisi merkkipäivän alla, ja tangokuningas sai kuulla juuri ennen syntymäpäiväjuhliaan ikävän kuolinuutisen.

Mainos
Mainos päättyy

– Hyvä ystäväni lähti aivan liian varhain, Jaska nieleskelee Seiskan haastattelussa.

Jaska Mäkynen sanoo, ettei tunne itseään 7-kymppiseksi. –Olen aina ollut erikoistapaus. Minulla on pienen pojan mieli.
Jaska Mäkynen sanoo, ettei tunne itseään 7-kymppiseksi. –Olen aina ollut erikoistapaus. Minulla on pienen pojan mieli.

Seiska pelasti Jaska Mäkysen vankilalta – näin The Voice of Finland: Senior -laulaja välttää törttöilyt jatkossa

Jaskan läheinen kirjailijaystävä ja perheenäiti menehtyi äkillisesti vain 48-vuotiaana. Alavutelainen kirjailija työsti myös Jaskan elämäkertakirjan Kuninkaan tie (2021). Kuninkaan ja kirjailijan ystävyys oli kestänyt vuosia.

– Hän menehtyi kesken tyttärensä pesäpallo-ottelun. Se oli valtava järkytys, todella musertava uutinen, Jaska kuvailee.

Läheisen perheystävän poismeno kesäkuun alussa järkytti Jaskaa suuresti. – Hän lähti suorin jaloin, aivan yllättäen. En ole toipunut surusta vieläkään.
Läheisen perheystävän poismeno kesäkuun alussa järkytti Jaskaa suuresti. – Hän lähti suorin jaloin, aivan yllättäen. En ole toipunut surusta vieläkään.

– Ei kysytty keneltäkään lupaa, kun meiltä haettiin tärkeä ihminen pois. Olen niin kiitollinen, että hän kuului elämääni.

Mainos
Mainos päättyy

Tangokuningas Jaska Mäkynen, 70, ryhtyi hitsariksi – työpaikalla hämmästyttiin: ”Pirusti virtaa ikäisekseni”

Suru on väkevästi läsnä. Juhlakonsertissaan Jaska lauloi kuninkaalliskollegoidensa Kauko Simosen ja Kaija Pohjolan kanssa Eron hetki on kaunis -tangoa eikä voinut estää kyyneliä.

– Itku oli Kaukolla ja Kaijallakin silmässä.

Ystävä haudattiin heinäkuun alussa, ja Voice Senior -voittaja kunnioitti tämän muistoa laulamalla Kuin taivaisiin -kappaleen. Silloinkin itku kuristi kurkkua. Kappale oli vainajan suosikki.

– Saattelimme hänet matkaan laululla, jonka toivon nostaneen hänet korkealle, ihan taivaaseen asti.

Lue Jaskan haastattelu perjantaina ilmestyneestä Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
The Voice of Finland: Senior -voittaja Jaska Mäkynen murtui kyyneliin: Perheenäidin äkkikuolema järkytti