Terveysuutiset: Seksi voi laukaista aivoverenvuodon

Aivoverenvuodon riskitekijöihin kuuluu ponnistelu ja fyysinen rasitus. Uusimman tutkimustiedon mukaan kohtauksen laukaisevia tekijöitä voi olla raskaiden tavaroiden nostelun lisäksi yhtälailla seksi. Myös flunssan tai kuumetaudin jälkeisen vuorokauden ajan aivoverenvuodon riski on suurentunut. Suomessa aivoverenkiertohäiriöön sairastuu vuosittain noin 25 000 ihmistä. Häiriölle altistavat muun muassa kohonnut verenpaine, tupakointi, huono ravinto ja vähäinen liikunta.

Jopa kaksi miljoonaa ilmansaasteisiin syytöntä lasta sairastuu vuosittain astmaan typpipäästöjen takia. Tuoreen tutkimuksen mukaan autoliikenteen ja teollisuuden päästöjen vähentäminen etenkin urbaaneilla alueilla vähentää lasten astmasairastumisia. Tutkimus tarkasteli 13 000 kaupungin tilannetta kaikkialla maailmassa. Typpidioksidipitoisuudet vaikuttivat tiheästi asutetuilla alueilla peräti 50 prosenttiin lasten astmoista.

Raskausdiabeteksen voi välttää syömällä raskauden aikana terveellisesti. Ruisleipää, kasviksia ja marjoja sisältävä ruokavalio pienensi alkuraskaudessa ylipainoisten äitien diabetesriskiä jopa 70 prosentilla. Raskauden aikana havaittu sokeriaineenvaihdunnan häiriö todetaan Suomessa noin 12 synnyttäjällä sadasta. Raskausdiabetes lisää sikiön suurikokoisuuden, synnytyskomplikaatioiden ja äidin varsinaiseen diabetekseen sairastumisen riskiä.

Tutkijat ovat päässeet jäljille, miksi astronautit kärsivät usein anemiasta Maahan palatessaan. ISS-avaruusaseman astronauttien verikokeet osoittivat, että avaruudessa veren punasoluja tuhoutuu 54 prosenttia nopeammin kuin maassa. Kun keho normaalisti tuhoaa noin kaksi miljoonaa punasolua sekunnissa, avaruuden painottomassa tilassa punasoluja tuhoutuu samassa ajassa kolme miljoonaa.
Lähde: Duodecim