Terveysuutiset: Näin lihavuuden haittoja voi torjua
Esimerkiksi rytmihäiriöt ja etenkin diabetes ovat terveysvaikeuksia, joita liikalihavuus aiheuttaa.
Lihavuuden haittoja voi rajata mutta ei kumota terveellisillä elämäntavoilla. Esimerkiksi rytmihäiriöt ja etenkin diabetes ovat terveysvaikeuksia, joita liikalihavuus aiheuttaa.
Myös kihti, unettomuus, mielialahäiriöt ja sydänsairaudet ovat listalla. Niitä ja muita liitännäissairauksia voi ylipainoinenkin koettaa torjua savuttomuudella, säännöllisellä liikunnalla, monipuolisella ruokavaliolla sekä ryypiskelemällä alkoholia mahdollisimman vähän. Parhaiten liikalihavuuden tuomia muita sairauksia vastaan tepsii kuitenkin lopulta painon pudottaminen.
Terveysuutiset: Rytmihäiriöön löydettiin turvallinen hoitomuoto
Onko rintasyövän magneettikuvaus hyödytön?
Ennen rintasyöpäleikkausta tehty magneettikuvaus antaa kuvan syövän koosta ja sijainnista, mutta tieto ei näytä muuttavan sairastuneen parantumisennustetta mitenkään. Sen paremmin kuolleisuudessa kuin uusiutumisriskissä ei löytynyt tutkimuksellisia eroja kuvattujen ja kuvaamattomien välillä. Tutkimus on tehty alle 35-vuotiailla, ja tutkijat varovat yleistämästä tulosta tätä vanhempiin.
Terveysuutiset: Perunasta löydettiin kuolemaa vähentäviä terveysvaikutuksia
Malaria leviää yhä
Jopa joka kolmas Saharan eteläpuolisessa Afrikassa syntyneistä lapsista sairastuu malariaan, ja tilanne on koronapandemian jälkeen vain huonontunut. Sairastuvuus alle kuusivuotiaissa vaihteli paljon perhekoon, koulutuksen ja asuinpaikan mukaan. Suurimmassa malariavaarassa olivat maaseudulla asuvat köyhien ja suurten perheiden lapset, joiden vanhemmat ovat kouluttamattomia. Torjunta-aineella käsitellyt hyttysverkot ja jopa vain lattian rakentaminen asumukseen vähensivät tartuntoja. Malaria olisi torjuttavissa, mutta silti yli 200 miljoonaa ihmistä sairastuu vuosittain.
Lähde: DUODECIM