Terhi Kokkosen Vain elämää -lähtöpassien syy paljastui – Terhi järkyttyi ja pelästyi salaliittoa!

Ultra Bra- ja Scandinavian Music Group -yhtyeistä tutun, upeaäänisen Terhi Kokkosen, 43, lähtö kesken Vain elämää -sarjan kuvausten on ollut yleisölle mysteeri ja aiheuttanut monenlaisia spekulaatioita.
Sarjan kahdeksatta kautta kuvattiin helmikuun alussa toista kertaa Espanjassa, Castillo de Mondan linnassa. Tuotantokaudella ovat mukana Terhi Kokkosen lisäksi Arttu Wiskari, Danny, Kasmir, Mira Luoti, Sani Aartela ja Aki Tykki.
Terhin todellista kotiin lähettämisen syytä on vain arvailtu. Jotkut jopa veikkasivat, että biletys olisi lähtenyt Espanjassa käsistä, mutta väite oli uutisankka.
Maanantaina Terhi avasi ensimmäistä kertaa sanaisen arkkunsa Facebook-sivuilllaan. Terhi kertoi päivityksessään ohjaaja Arto Tuohimaan kaivaneen Vain elämää -sarjan kuvauksia varten Scandinavian Music Group -yhtyeen julkaisemattoman musiikkivideon Lopulta olemme kuitenkin yksin.
Terhi Kokkonen avautuu ensimmäistä kertaa Vain elämää -draamasta: Sen käsittelemiseen menee hetki!
Nyt kun koko Vain elämää -sarjan kuvausryhmä on palannut Espanjasta kotiin, on Terhin lähdön taustoista saatu lisätietoja. Seiskan tietojen mukaan ennen poistumistaan kuvauksista Terhi oli ollut epäileväinen Vain elämää -sarjassa työskennelleitä ihmisiä kohtaan ja pelästynyt salaliittoa.
Mistä tarkemmin on kyse, selviää torstaina ilmestyneestä Seiskasta!