Tenavatähtiä luotsannut Seppo Hovi on työteliäs eläkeläinen: Ikävöin lastenlapsiani!

Seppo Hovi
Mainos
Mainos päättyy

Kapellimestari ja televisiojuontaja Seppo Hovi täyttää marraskuussa 74 vuotta. Vaimonsa Sinikan kanssa Helsingin Pakilassa asuva Seppo on kymmenen viime vuotta ollut työteliäs eläkeläinen.

Televisiossa häntä ei ole kuitenkaan nähty, sillä konkari on keskittynyt konserttikiertueisiin Suomen eturivin operettitähtien kanssa.

– Kalenteri kuitenkin tyhjeni maaliskuussa. Tulossa olisi taas ollut todella työntäyteinen vuosi. Onneksi itselläni juoksee eläke, mutta nuorten puolesta hirvittää, Seppo pohtii.

Sepolla ja Sinikalla on jouluna 43. hääpäivä. Kuva on vuodelta 2007.
Sepolla ja Sinikalla on jouluna 43. hääpäivä. Kuva on vuodelta 2007.

Muusikkolegenda Seppo Hovi ei yllättynyt Tähdet, tähdet -voittajasta: Konsta Hietanen oli ilmiö jo lapsena!

Mainos
Mainos päättyy

Tenavatähti-kisan juontajana Seposta näkyi hänen opettajan työssään omaksuma tapa kohdella nuoria laulajalupauksia kunnioittavasti.

Seppo ei yllättynyt lainkaan Konsta Hietasen Tähdet, tähdet -kilpailun voitosta.

Katsojat muistavat Sepon sydämellisenä juontajana. Konsta voitti kisan vuonna 1994 Sammy Babitzinin  kappaleella Daa-da daa-da.
Katsojat muistavat Sepon sydämellisenä juontajana. Konsta voitti kisan vuonna 1994 Sammy Babitzinin  kappaleella Daa-da daa-da.

– Konsta oli ilmiömäinen jo lapsena. Nuori poika imitoi tunnistettavasti aikuisia ihmisiä. Hän on kehittynyt laulutaidoiltaan valtavasti. Tenavatähdissä Konsta ei erottunut muita parempana vaan luontevana viihdyttäjänä.

Tähdet, tähdet -voittaja Konsta Hietanen pääsee toteuttamaan intohimoaan: Ala ei ole perheelle helppo!

– Työtovereitahan tenavat minulle olivat. Molemminpuolinen luottamus ja arvostaminen olivat tärkeintä, Seppo muistelee.
– Työtovereitahan tenavat minulle olivat. Molemminpuolinen luottamus ja arvostaminen olivat tärkeintä, Seppo muistelee.

Konstan lisäksi tenavatähdistä Sepon mieleen ovat jääneet ainakin Timo Turunen ja Ella Lahtinen. Kehuja saavat myös laulajan uran luonut Karoliina Kallio ja Leif Lindgren.

Mainos
Mainos päättyy

– Tenavatähdistä tykkäsivät lapset ja aikuiset. Lapset esittivät vanhempien ihmisten suosikkilauluja täysin omaehtoisesti. Heissä oli jokaisessa sitä tarvittavaa tähden ainesta.

Tänä päivänä Sepon “tenavatähtiä” ovat viisi lastenlasta, joita on nyt korona-aikana ollut erityisen ikävä.

– Kyllä me tästä yhdessä selvitään, Seppo tsemppaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan