fbq
Sinkut paljaana Mattu Mathilda Westerberg

Temppareista tuttu Mattu palaa televisioon Sinkut paljaana -sarjaan: "Haastoin itseäni ja laitoin taas itseni likoon uudella tavalla"

Temptation Island Suomesta julkisuuteen noussut Mathilda "Mattu" Westerberg, 24, on mukana Ylen Sinkut paljaana -ohjelman uudella kaudella.

Sarjassa naiset menevät ensitreffeille täysin meikittöminä. Lisäksi osallistujat paljastavat suurimmat salaisuutensa ja heikkoutensa sekä tabut, joista he eivät ole uskaltaneet aiemmin puhua. 

Mattu kertoo Seiskalle, että ohjelmaan osallistuminen oli hänelle jännittävä kokemus.

- On ihanaa, että tuli mahdollisuus osallistua tällaiseen naisten muottia venyttävään projektiin. Haastoin itseäni, ja laitoin taas itseni likoon uudella tavalla, Mattu toteaa.

Temptation Island -Mattu ja -Joonas: Yllätysero?!

Arkistovideo: Mattu vieraili Seiskan Iltaroviossa

Sarjan tiedotteessa mainittiin, että Mattu puhuu ohjelmassa mielenterveydestään. Rohkea nuori nainen paljastaa myös mielenterveyteensä liittyvän salaisuuden ensitreffeillään.

Matun mukaan hän haluaa sarjan myötä avata syvempää puolta itsestään.

- Toivoisin, että saisin katsojille avattua sisintäni. Mutta kaikesta eniten toivoisin, että rohkaisisin muita samojen asioiden kanssa kamppailevia olemaan häpeilemättä mitään itsessään. 

Tässä ovat Sinkut paljaana -sarjan uudet kaunottaret – mukana Elena Vikström ja Marianne Kallio

Sinkut paljaana Mattu
Sinkut paljaana -sarjassa nähdään Matun lisäksi myös transtaustainen glamourmalli ja kauneusalan ammattilainen Elena Vikström, The Face Of African Queen -voittaja Aja Daffeh, läskiaktivisti, realitytähti ja työkseen rohkeissa kuvissa poseeraava Anna Roininen, tosi-tv-kaunotar ja someyrittäjä Endia Patterson sekä povikaunotar ja viihdeyrittäjä Marianne Kallio.

Ohjelma näytetään Yle Areenassa 1.1.2022 heti vuorokauden vaihduttua ja Yle TV2:ssa 3.–8.1. vaihtelevasti klo 21.30/22/22.30.