Televisiosta tuttu lääkäri Pippa Laukka: Minua on yritetty hirveän kauan sovitella eri muotteihin

Pippa Laukka
Mainos
Mainos päättyy

Johtavana ylilääkärinä Vihdin ja Karkkilan kunnissa työskentelevä Pippa Laukka, 51, on sitä mieltä, että lääkäri voi esiintyä televisiossa myös muissa kuin omaa alaansa koskevissa ohjelmissa.

– Olen antanut jo ajat sitten piut paut sille, mitä lääkäri muiden mukaan voi tehdä. Minua on yritetty hirveän kauan sovitella eri muotteihin, mutta haluan tehdä juuri niin kuin itsestäni tuntuu parhaalta, Pippa kertoo Myyrä-tv-seikkailu-sarjan lehdistötilaisuudessa.

Pippa lähti Myyrä-ohjelmaan luottavaisin mielin. – Haluan toimia esikuvana sille, että lääkärikin voi esiintyä telkkarissa ja olla silti uskottava.
Pippa lähti Myyrä-ohjelmaan luottavaisin mielin. – Haluan toimia esikuvana sille, että lääkärikin voi esiintyä telkkarissa ja olla silti uskottava.

Julkkislääkäri Pippa Laukka pitkästä liitostaan: Olen kiitollinen miehestäni!

Kun Pippa saapuu töistä kotiin, hän sanoo jättävänsä roolit oven ulkopuolelle.

Mainos
Mainos päättyy

– Ei siinä ole kahta sanaa. Välillä kotona ollessani havahdun, että mitä, olenko minä lehdessä ja televisiossakin. En ajattele perhe-elämässä julkisuuttani.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Televisiosta tuttu lääkäri Pippa Laukka: Minua on yritetty hirveän kauan sovitella eri muotteihin