Tästä syystä Sonja Aiello viihtyy etelässä

Vaikka Sonjan perhe on Suomessa, työt eivät häntä tänne sido.
Fitnessvalmentaja Sonja Aiello, 23, nähdään uutena Selviytyjät-tähtenä.
Urheilullinen Sonja treenaa neljä, viisikin kertaa viikossa, joten voisi olettaa, että hänellä oli erinomaiset lähtökohdat pärjätä ohjelmassa.
– Muutin treenejäni sen tyyppisiksi, että niistä voisi olla hyötyä Selviytyjien kilpailuissa. Pyrin saamaan ennen kuvauksia enemmän kestävyyttä ja puristusvoimaa. Muuten menin aika avoimin mielin.
Sonja Aiello kohtasi ongelman luksuskodissaan
Motivoidun lämmössä
Vaikka Sonjan perhe on Suomessa, työt eivät häntä tänne sido. Hän voi tehdä niitä missä päin maailmaa tahansa.
– Parempaa materiaalia ja sisältöä teen etelässä, ja olen lämmössä ja auringossa paljon motivoituneempikin. Voin kuvata siellä varmasti hyviä treenivideoita.
Nyt Sonja odottaa Selviytyjien alkavan televisiossa.
– Voi olla, että minusta nähdään ohjelmassa uusia puolia. Ainoa strategiani oli olla oma itseni, ja etten esitä tai ota mitään roolia. Ihmiset joko tykkäävät minusta tai eivät.
Tilaa Seiska tästä!

Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.