Joulu on jo ovella. Sitä se on myös Suomen Turussa, jossa Suomen suosituimmat iskelmäveljekset valmistautuvat kuusijuhlan viettoon.
Matti, 72, ja Teppo, 73, Ruohonen viettävät joulua tahoillaan omien perheidensä parissa. Kumpikin pistää tosin soimaan edesmenneen Seppo-veljensä tulkintoja klassisista joululauluista.
– Toinen ihan ehdoton on Jussi Björlingin tulkitsema O Helga Natt. En vain pysty kuuntelemaan mitään muuta versiota siitä laulusta, Matti myhäilee.
Videolla Matti & Teppo joulutunnelmissa Suomen Turussa:
Ruotsalaisen laulajasuuruuden Johan "Jussi" Björlingin tulkitsema O Helga Natt eli Oi jouluyö on eittämättä yksi rakastetuimmista joululauluista. Sen sävellys on peräisin jo vuodelta 1847 ja muutaman vuoden nuorempi alkuperäissanoitus ranskalaisen runoilijan Placide Cappeaun käsialaa.
Sen sijaan Bing Crosbyn tunnetuksi tekemä White Christmas eli Valkea joulu lienee jopa se kaikkien aikojen klassisin joululaulu. Vuoden 1942 legendaarinen levytys on Irving Berlinin säveltämä ja sanoittama.
Terveyshuoli varjostaa Matin ja Tepon joulua – veljesten erikoishaastattelu Seiskassa
Myös Matti ja Teppo pitävät laulua suuressa arvossa. Todisteeksi siitä he päättivät laulaa luikauttaa kyseisen kappaleen kaikkien Seiskan lukijoiden iloksi.

– Lauletaanpas joku joululaulu! Vedetään se vanha Bing Cosbyn maailman suosituin ja myydyin joululaulu, ikivihreät iskelmäveljekset innostuvat.