Tässä ovat kohutun Exit Suomi -sarjan tähdet - "Suomessa ei olla sikailun ja perseilyn ulkopuolella"
Suurta mielenkiintoa jo ennakkoon herättänyt Exit Suomi perustuu norjalaiseen samannimiseen kohusarjaan. Exit Suomen pääjuoni seuraa alkuperäisteosta, mutta sarjaan on haettu suomalaista kulmaa haastattelemalla henkilöitä maamme yritys- ja finanssimaailmasta.
Sarjan päärooleissa nähdään Olli Rahkonen, Max Ovaska, Jarkko Niemi ja Jarkko Lahti.
Sarjan ohjaa Olli Ilpo Salonen ja käsikirjoituksesta vastaavat Tuomas Vimma sekä Matti Koskinen.
– Pidin sarjan alkuperäisversiosta ja odotan innolla kuvausten alkua. Olen viime aikoina tehnyt paljon töitä komedian parissa, joten on tosi siistiä olla osana tällaista tarinaa. Olen myös iloinen porukastamme, josta minulla on vain hyviä kokemuksia, Jarkko Niemi kuvailee tunnelmiaan.
Mikko Leppilampi podcastissa uusista kuvioistaan: "Suurella ilolla sanon tämän"
Exit Suomi -sarjan ohjaaja Olli Ilpo Salonen kertoi sarjasta yksityiskohtia taannoin Seiskalle. Hän totesi, että suomalaisversio noudattaa alkuperäisteosta, Norjan Exitiä. Tarinat kuitenkin poikkeavat toisistaan. Päähenkilöiden edesottamukset aiheuttivat katsojissa vahvoja tunteita, suorastaan kuvotusta. Salonen lupaa, että sikailua on luvassa myös sarjan suomalaisversiossa.
– Suomessa ei ole sitä niin sanottua löysää rahaa, öljyrahaa. Mutta se sikailu ja perseily, ei me Suomessa olla sen ulkopuolella, Olli Ilpo Salonen totesi.
Exit Suomen tuotannosta vastaa C Morelle Fremantle Finland. Sarja saa ensi-iltansa C Moressa syksyllä 2022.