Tässä ovat Antti Holman appivanhemmat - katso hellyyttävä kuva!

Antin Emmanuel-puoliso vieraili vanhempiensa kanssa Itävallassa.
Näyttelijä ja juontaja Antti Holma, 40, ei ole pitänyt itsestään meteliä sosiaalisessa mediassa. Antin Emmanuel-rakas on sen sijaan päivittänyt kuulumisiaan someen.
Antti avioitui ranskalaisen harpistin Emmanuel Ceyssonin, 39, kanssa viisi vuotta sitten. Pariskunnan yhteinen koti sijaitsee Los Angelesissa.
Antti Holma avioliitostaan: ”Saatamme olla pitkiäkin aikoja erossa”
Antti on matkustellut Yhdysvaltojen ja Suomen välillä työkeikkojensa mukaan. Myös Emmanuel on kiertänyt maailmaa töidensä puitteissa.
Maanantaina harpisti julkaisi Instagram-tililleen kuvakarusellin, johon hän oli kerännyt useita hetkiä syyskuun varrelta seuraajiensa nähtäväksi.
Emmanuel on ehtinyt vierailemaan viikkojen varrella muun muassa Saksassa, Sloveniassa ja Ranskassa.
Näyttelijäksi palannut Antti Holma, 40, yllättää: ”Olen nykyisin ikäihminen”
Yksi herran esittelemistä vierailukohteista on Itävallan pääkaupunki Wien, missä Emmanuel on piipahtanut yhdessä vanhempiensa kanssa.
Emmanuel ei ole esitellyt vanhempiaan aiemmin someseuraajilleen.
Hellyyttävässä kuvassa harpisti herkuttelee vanhempiensa kanssa paikallisia makkaroita.
Antti Holman yllätyspaluu someen! Tältä näyttää julkisuudelta varjeltu lemmikki
Kuvakarusellin viimeisessä otoksessa komeilee puolestaan Emmanuelin ja hänen Antti-puolisonsa Sasou-koira, joka makoilee lokoisasti isäntänsä jalkojen välissä.
Emmanuel kertookin olevansa parhaillaan kotonaan Los Angelesissa. Antin olinpaikka ei ole tällä hetkellä tiedossa.