Tässä on Sauli Niinistön ja Jenni Haukion vauvan ensimmäinen koti: 580 000 euron kivilinna!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, 69, ja hänen puolisonsa Jenni Haukio, 40, ostivat Espoosta lähellä merenrantaa sijaitsevan kaksikerroksisen kivitalon vuonna 2009 eli samana vuonna kuin he avioituivat.
Presidentin kanslia: Sauli Niinistö, 69, ja Jenni Haukio, 40, saavat lapsen!

Vuonna 2001 valmistuneessa talossa on 176 asuinneliötä, makuuhuoneita on kolme ja pihapiiri katseilta ja tunkeilijoilta suojattu.
Presidenttipari maksoi asunnosta 580 000 euroa. Heidän kerrotaan pitävän tätä taloa enemmän kotinaan kuin Mäntyniemen virka-asuntoa, jota on kuvailtu epäviihtyisäksi ja jopa kolkoksi.
Jenni Haukion raskausvatsa näkyy jo – kuva!
On siis oletettavaa, että Salosta ja Porista kotoisin olevat vanhemmat kasvattavat kauan odotetun pienokaisen ainakin aluksi Espoossa. Seuraavat presidentinvaalit näet käydään samoihin aikoihin kuin vauvan on tarkoitus syntyä. Niinistön kannatus on tällä hetkellä huikeat 76 prosenttia, ja valinta näyttää selvältä, joten valtakunnan odotetuin vauva ehtii eskari-ikään ennen kuin isältä loppuvat presidentilliset työt.