Tässä on Johanna Tukiaisen lapsen isä, tumma ja komea Paul Etelä-Euroopasta – kuva! ”Hänestä tulee hyvä isä!”

Johanna Tukiainen
Mainos
Mainos päättyy

Johanna Tukiainen, 42, valmistautuu elämänsä suureen mullistukseen, sillä hänen esikoisensa laskettu aika on lokakuun alussa. Johanna on ollut vaitonainen tyttövauvan isästä, mutta nyt hän on valmis paljastamaan, kenestä on kyse.

Paul on 47-vuotias komea mies. Hän on hyvin perhekeskeinen, Johanna kertoo. Paul ei ole syntyperäinen ruotsalainen, mutta hän on asunut Ruotsissa jo hyvän tovin.

Johanna Tukiainen

Johannan laskettu aika on lokakuussa, joten vauvamasu on muhkea.

Johanna ja Paul tapasivat toisensa alkuvuonna karaokeravintolassa Ruotsissa.

Mainos
Mainos päättyy

– Minulla oli ollut pitkä keikkatauko, ja teki mieli mennä laulamaan. Lauloin englanninkielisiä kappaleita, ja Paul piti esiintymistavastani. Hän kysyi, olenko esiintyjä. Kaikki alkoi jotenkin klassisesti. Illan jälkeen tapasimme muutamia kertoja, mutta sitten palasin Suomeen.

Johanna kiinnitti huomiota Paulin kohteliaisuuteen ja miehisiin piirteisiin.

– Hänessä on karismaa. Meillä oli outoa kemiaa, jota joko on tai ei ole. Loppujen lopuksi aika harvan ihmisen kanssa on sellaista kipinää. Pidin Paulin herrasmiesmäisistä eleistä ja romanttisuudesta.

Johanna Tukiaisen synnytys lähestyy: Tapasin lapseni isän karaokebaarissa!

Johannan rakkauselämästä on kirjoitettu lehtien sivuilla jo yli kymmenen vuotta. Nyt hänen elämässään on mies, joka ei ole kiinnostunut julkisuudesta.

Johanna ja Paul

– Paul on tehnyt selväksi, ettei hän halua olla mukana siinä. Tästä syystä hän ei myöskään suostu paljastamaan kasvojaan Suomen kansalle, ainakaan vielä. 

Mainos
Mainos päättyy
Kihlat

Kuvassa Johanna ja Paul, joka haluaa varjella yksityisyyttään kohurakkaansa rinnalla. 

Johanna ja Paul kihlautuivat kesällä. Johanna on ylpeä upeasta sormuksestaan. 

Johanna Tukiainen kihlautui syntymäpäivänään – näin romanttinen tilanne eteni: Minulle tuli kyyneleet silmiin!

Johannan mukaan hänen julkisuutensa on vetänyt puoleensa ihmisiä, jotka ovat kiusanneet ja häiriköineet häntä.

– Haluamme Paulin kanssa suojella rakkauttamme. Teen mielestäni kerrankin oikean ratkaisun, kun en tuo kihlattuani julkisuuteen heti. En ole ollut näin onnellinen koskaan aikaisemmin.

Raskaana oleva Johanna Tukiainen: Menneisyyteni takia Suomi ahdistaa!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan