Tarttui luudan varteen! Nina Mikkonen teki uuden aluevaltauksen – ”Yhtäkkiä löysin itseni rakennusten keskeltä!”

Niin kampaajamestarina, kunnanvaltuutettuna kuin kotiäitinä ahertanut Nina Mikkonen, 56, aloitti rakennussiivoustyöntekijänä kesän lopussa.
– Tällä hetkellä teen töitä rakennustyömailla. Siivoan miehistö- ja toimistotiloja, eli niitä parakkeja. Olen tehnyt myös esimiestason lopputarkastuksia luovutettaviin asuntoihin, Nina avaa.
Työ vaatii Ninalta huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta. Hän on oppinut paljon, koska työmailla eivät päde kotisiivouksen säännöt.
– On monenlaisia siivousvälineitä ja -vaiheita, jotka on hallittava. Ajattelin päätyväni kotisiivoojaksi, mutta yhtäkkiä löysinkin itseni rakennusten keskeltä!

Keväällä Nina teki töitä vaatealan yrityksessä mutta joutui välillä lomautetuksikin.

– Ystäväni vaateliikkeessä oli mukava työskennellä, mutta korona kuritti alaa kahta kovemmin. Kyllästyin istumiseen, kun odotin sitä, että ovi kävisi. Oli myös tunne kuin tekisin pahaa, koska palkka juoksi, mutta myynti tökki.
Irtisanoutunut Nina päätyi siivoamaan uutta toimistotilaa Arsedel Oy:lle. Hän huomasi työn olevan todella mukavaa ja hellivän hänen psyykeään.
– Näin konkreettisesti, että sain jotain aikaan. Silloin oivalsin, että nyt haluan tehdä juuri tätä työtä. Koen siisteyden suorastaan terapeuttisena.
Nina sai työparikseen oppineen siivoojamestarin Hilkan, joka perehdytti hänet rakennussiivouksen saloihin. Nyt Nina pärjää jo pitkälti omillaan.
– Tavoitteeni on omaksua kaikki tarvittavat tiedot ja taidot, jotta voin vähitellen siirtyä esimiestehtäviin valvomaan.