Tarhattua tiikeriä ruokkinut Martina Aitolehti puolustautuu: "Kaikki ei ole niin mustavalkoista"

Hyvinvointiyrittäjä Martina Aitolehti on aiheuttanut pahennusta matka-aktiviteeteillaan.
Martina reissaa parhaillaan Australiassa, jonka kantavana teemana on toiminut urheilu. Eilen hän otti osaa maraton-festivaaleille Canberrassa, Australian pääkaupungissa.
Martina esitteli kaulassaan mitalia, jonka on saanut maraton-suorituksestaan. Viralliset tulokset osallistujista julkaistaan tapahtuman sivuille huomenna 17.4.
Kuitenkin Martinan someseuraajien huomio on kiinnittynyt urheilusuoritusten sijaan yrittäjän matkaelämyksiin kissapetojen parissa. Martina julkaisi Instagram-tililleen videon, jossa ruokkii tiikeriä lihakimpaleella.
Pihdeillä murkinaa ojentanut hyvinvointivalmentaja ei ole kuvaillut julkaisun tekstissä tapahtumaa sen enempää, eikä ole sisällyttänyt paikkamerkintää siihen.

Video on aiheuttanut kuohuntaa julkaisun kommenttikentässä. Ruokintahetki on nimittäin saanut jotkut seuraajat jopa raivon partaalle.
- Inhottavaa eläinrääkkäystä pitää villieläimet häkissä, jotta ihmiset pääsee töllistelemään. Olisin odottanut sinulta hieman enemmän, eräs sivaltaa.
- Tämän reissun olisit voinut jättää kyllä väliin.. toinen harmittelee.
Näin aussikomistukseen yhdistetty Martina Aitolehti reagoi rakkausuteluihin
Kommenteissa Martinan valintaa vierailla kyseisessä paikassa on kyseenalaistettu vahvasti. Hän on kuitenkin puolustautunut kertomalla oman näkökulmansa asiaan.
- Tuolla nimenomaan viestitetään näiden eläinten tilanteesta. Kaikki ei ole niin mustavalkoista, hän korjaa videosta syntyneitä mielikuvia.
Esimerkiksi Canberran eräässä eläintarhassa järjestetään vastaavanalaisia välipalahetkiä ja kohtaamisia tarhattujen eläinten kanssa.
Hyvin uhanalaisia tiikereitä on maailmassa jäljellä WWF:n mukaan arviolta vain 4500 yksilöä (2022), ja se johtuu esimerkiksi salametsästykestä ja elinalueiden katoamisesta.
Me Naiset: Martina Aitolehti vaikuttaa ex-puoliso Esko Eerikäisen treffailuun