Taposta epäilty ex-missi vangittiin - tämä tapauksesta tiedetään nyt

Seiska kertoi tänään perjantaina (31.3.), että Punavuoren taposta epäilty nainen on julkisuudesta tuttu.
Punavuoren puukotus nousi nopeasti otsikoihin, sillä yksi epäillyistä on aiemmin osallistunut Miss Helsinki -kilpailuun.
Epäillyn missitaustoista uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Naista ei kuitenkaan nähty finaalissa, sillä hän jättäytyi pois kilpailusta.
Epäilty tappo tapahtui poliisin mukaan tiistaina 28. maaliskuuta. Henkirikoksen uhri on 47-vuotias mies. Epäiltyyn rikokseen liittyvät miehet ovat 61- ja 59-vuotiaita, ja naiset 28- ja 27-vuotiaita.
– Alustavien selvitysten perusteella näyttää siltä, että puukotusta edelsi jonkinlainen sanaharkka osan asunnossa olijoiden kesken, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio mainitsi tiedotteessa.
Voi ei! Sofia Belórfin ja miljoonaperijän romanssi on ohi
Tapaukseen liittyen on pidätetty neljä henkilöä, joiden vangitsemisoikeudenkäynnit pidettiin tänään perjantaina.
Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan, että kaikki henkilöt on vangittu todennäköisin syin taposta epäiltyinä.
Syytteen nostamisen määräaika on 25. toukokuuta.
Käräjäoikeuden mukaan tutkinnanjohtaja on määrännyt asian salaiseksi.

Nanna Karalahti avautuu rikossyytteestään Seiskalle: "Asia liittyy päiväkotimme..."
Seiskan tietojen mukaan naisella on aiempaa rikostaustaa. Hänet on tuomittu nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä. Tapauksessa oli kyse siitä, että uhri oli loukannut naista vahingossa yhteisen illanvieton yhteydessä. Nainen löi ensin uhria nyrkillä päähän.
Todistajan mukaan nainen oli tarttunut monitoimityökaluun ja huitonut uhria sen veitsiosalla.
Paikalla ollut henkilö kertoo ottaneensa naiselta veitsen pois ja piilottaneensa sen. Uhri oli poistumassa asunnosta yhden todistajan kanssa, kun nainen sai käsiinsä täyden olutpullon.
Katariina Juselius yllättää - Maki Kolehmainen löysi missikaunottaren
Nainen löi uhria pullolla, ja pullo hajosi. Sen jälkeen hän vielä huitoi käteensä jääneellä pullon varrella.
Nainen sai rikoksesta kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, ja hänet määrättiin korvaamaan uhrilleen lähes 1 600 euroa muun muassa kivusta, särystä ja rikkoutuneista vaatteista, sekä yli 2 200 euroa oikeudenkäyntikuluja.