Tangokuninkuus ei elättänyt! Keijo Hietikko palaa teurastajaksi

Jalasjärvellä asuva vuoden 2022 tangokuningas Keijo Hietikko, 29, paiskii taas töitä Atrian nautateurastamolla Kauhajoella, missä hän työskenteli jo ennen tangokruunun saamistaan.
Keijo sanoi heinäkuussa, ettei aio luopua työpaikastaan, vaikka kuninkaaksi lauloikin.
– Jonkinmoista virkavapaata tässä varmaan pitää ottaa. Onneksi työnantajani on ollut myötämielinen tangokisailuni suhteen. Haluan kuitenkin pitää jalkani tehtaan oven välissä, sillä nykyään ei tiedä, mitä yllättävää elämässä ja maailmassa tapahtuu, Keijo tuumasi.
Kaukonäköisyys kannatti, sillä nyt tangokuningas myöntää, etteivät lauluhommat enää elätä.
Tangokuningas Keijo Hietikko esitteli rakkaansa – yhteiskuva

Keijolla on loppuvuonna kalenterissa vain kaksi lavakeikkaa. Jokainen ymmärtää, ettei se riitä. Vaikka Keijo on nuori mies – hän täyttää ensi toukokuussa 30 vuotta – hänellä on perhe elätettävänään. Laulava teurastaja on seurustellut Janette-avopuolisonsa kanssa yläasteelta asti, ja heillä on kaksi kouluikäistä poikaa.
Tangokuningas ei kuitenkaan suostu olemaan pettynyt.
– Heinäkuussa oli tieto jo loppuvuoteen vähenevistä keikoista, ja siksi marraskuun alussa palasin takaisin Atrialle teurastamoon, hän sanoo.
– Vähän vielä täytyy mietiskellä, miten tuo alkukevät mennään. Pysynkö teurastamolla viikot ja viikonloput sitten keikalla. Mennään kuukausi kerrallaan.

Keijo muistelee Seinäjoen Tangomarkkinoiden tunnelmia lämmöllä. Tanssilavakeikkoja oli tiedossa kymmeniä yhdessä tangokuningatar Heta Halosen kanssa, kaikki oli uutta ja jännittävää. Tuoreet tangokuninkaalliset kiersivät maata ammattitaitoisen Rosette-orkesterin kanssa.
– Heinäkuussa tosiaan startattiin innolla ja jännittävin fiiliksin, mitä tuleva tuo tullessaan. Oli sinänsä mahtava homma, että pääsin Hetan kanssa taivaltamaan alkumatkan yhdessä. Se oli molemmille uutta lavatanssikulttuurin opettelua. Jaetut jännitykset ja tsempit helpottivat tekemistä lavalla ja sen ulkopuolella, sympaattinen ja kohtelias Keijo kuvailee.
Keijo keikkailee nyt Kati & Kuiskaus -orkesterin kanssa.

– Hyvällä fiiliksellä odotan tulevaa, ja näyttäisi siltä, että omaa musiikkiakin saadaan ulos ennen kesää.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.