Tangokuninkaalliset Tiina ja Petri Hervanto ovat toistamiseen naimisissa: Selätimme vaikeudet – vedämme molemmat jumppatunteja!

Hervantojen tangoperhe Tiina, 41, ja Petri, 44, ovat olleet yhdessä jo 17 vuotta.
– Nyt meillä menee todella hyvin! Pitkään yhteiseen historiaan on mahtunut niin ala- kuin ylämäkiä, Tiina paljastaa Seiskalle.
Vuonna 2001 solmittu avioliitto päättyi jo kerran eroon vuonna 2008. Pari vuotta myöhemmin Tiina ja Petri päättivät palata yhteen, ja toiset häät pidettiin Tiinan 40-vuotispäivänä maaliskuussa 2016.

Viis päänsärystä, ex-tangokuningatar häikäisi fitness-kisoissa - kuva!
Tiina kertoo arjen olevan todella aktiivista, kun molemmat vanhemmat vetävät jumppatunteja ja tekevät teatteria. Kotona Varkaudessa on myös parin 6-vuotias poika Eemeli ja kaksi koiraa. Lisäksi Tiinalla on 19-vuotias Julia-tytär edellisestä liitosta.
– Hän on muuttanut jo omilleen. Olen nyt tykännyt olla kotona kuopuksen kanssa.
Esikoistyttären kanssa Tiinalla oli erilaista, sillä Julia oli kuukauden ikäinen, kun äiti otti hänet mukaan keikoille.

Tältä ex-tangokuningatar Tiina Räsänen näyttää tänä päivänä - opiskeli itselleen uuden ammatin!
– Imetin Juliaa esiintymisten välissä, Tiina muistelee.
Vuonna 1994 kaikkien aikojen nuorimmaksi tangokuningattareksi kruunattu Tiina ei ole viime vuosina juurikaan esiintynyt julkisuudessa. Hän on kaikessa hiljaisuudessa valmistunut kosmetologiksi ja osallistunut fitness-kisoihin.
– Olin 18-vuotias, kun minut kruunattiin tangokuningattareksi. Tein valtavasti keikkaa, joten oli tietoinen valinta puhaltaa hetkeksi peli poikki, kun kuopus syntyi. Olen nyt nauttinut kotiäitiydestä, jumppatuntien vetämisestä ja kosmetologin töistä, Tiina kertaa.