
Tangokuningas Kari Hirvosen hääsuunnitelmiin takapakkia – ”Emme ole edes kihloissa”
Satumaan kuningas -musikaali kertoo edesmenneestä iskelmälegendasta Reijo Taipaleesta (1940–2019).
Taipaleen roolissa musikaalissa nähdään vuoden 2003 tangokuningas Kari Hirvonen, 39.
Kari on erittäin otettu legendan roolista. Esikuvansa tapaan hän on rakastunut mies ja kertoi viime vuonna Seiskalle haaveilevansa häistä. Karilla on avovaimonsa kanssa pieni poika. Lisäksi hänellä on aiemmasta liitosta tytär, joka on jo aikuinen.
– Häitä emme ole yksinkertaisesti ehtineet suunnitella. Kihloissakaan emme vielä ole, mies kertoo hyväntuulisesti.
Häistä haaveileva Kari Hirvonen nauttii taas keikka- ja perhearjesta: Haluan olla läsnä oleva isä

Hirvosen perhe asuu Ähtärissä, jossa Kari pyörittää yhteistyökumppaninsa kanssa tanssilavaa. Bisnes on poikkeusaikojen jälkeen lähtenyt rullaamaan hyvin.
– Kannattaa tulla Ähtäriin! Siellä on hieno eläinpuisto tanssilavan lisäksi, Kari vinkkaa.

Kari oli vain 20-vuotias, kun hänet kruunattiin tangokuningaaksi kesällä 2003. Hän kertoo, että tuon jälkeen tuli tehtyä liikaa keikkoja ja niin ikään juhlittua liikaa.
– Olisin tarvinnut jonkun, joka olisi katsonut perään. Silloin keskityin eri asioihin kuin nykyisin, rauhoittunut perheenisä analysoi.