Tämän asian kunnianloukkauksista tuomittu Joni Hesselgren oppi – kohuoikeudenkäynnillä karut seuraukset

Joni sai tuomiot kolmesta kunnianloukkauksesta reilu vuosi sitten.
Youtubesta tutun Joni Hesselgrenin, 28, tavaramerkki on hänen suora ja säästelemätön puhetyylinsä, joka on myös mennyt liiallisuuksiin.
Tubettaja tuomittiin viime vuoden toukokuussa kolmesta kunnianloukkauksesta. Jutun asianomistajana eli uhrina oli alun perin bloggaajana tunnetuksi Janne Naakka.
Tuomiot liittyvät kolmeen erilliseen Jonin julkaisemaan Youtube-videoon, joiden syyttäjä sanoi halventaneen Jannea sekä esittäneen hänestä valheellisia väitteitä ja vihjauksia, loukkauksia sekä nimittelyä.
Joni oppi tästä, että hänen on muutettava ulosantiaan, eikä enää julkaise vastaavanlaisia rant-videoita kanavalleen.
– Ja olen oppinut pitämään suuni joskus kiinni. Olen saanut perspektiiviä siihen, mitä kannattaa sanoa ja mitä ei. Sanat toimivat kuin aseet ja ymmärrän nyt, millaisia seurauksia niillä voi olla.
Oikeudenkäyntiä seuranneen kohun myötä Joni menetti vuosidiilinsä, joita oli yritysten kanssa solminut.
– Olin esimerkiksi sopinut erään ulkomaisen firman kanssa yhteistyöstä, mutta he pistivät sen poikki tuomioideni vuoksi ja menetin hetkeksi toimeentuloni. En jäänyt tuleen makaamaan, koska näen aina lasin puoliksi täynnä, Joni toteaa.
