Tämä vaara vaanii kotona: nappiparisto tuhosi 4-vuotiaan Mio-pojan terveyden - jatkuvia leikkauksia!

Mio oli saanut selfie-tikusta halkaisijaltaan kaksisenttisen nappipatterin irti ja nielaissut sen kohtalokkain seurauksin.
Mainos
Mainos päättyy

Riihimäkeläisen Vettenterän perheen arki mullistui veret seisauttavalla tavalla viime syyskuussa., kun vasta 4-vuotias Mio-poika tuli vanhempiensa luo itkien ja osoitteli kurkkuaan. Tilanne paheni nopeasti, ja Mio alkoi yökkiä.

– Hän sai sanottua, että siellä on patteri.

Mio oli saanut selfie-tikusta halkaisijaltaan kaksisenttisen nappipatterin irti ja nielaissut sen kohtalokkain seurauksin.

– Lähdimme kiireellä ensin Riihimäen terveyskeskukseen. Sieltä meidät ohjattiin Hämeenlinnan sairaalaan, jossa jouduimme odottamaan kolme tuntia leikkaussaliin pääsyä, Minttu-äiti kertaa kauhunhetkiä.

Piina ei kuitenkaan ollut ohi. Lääkärit leikkasivat lasta tunnin ajan, mutta eivät saaneet patteria irti. Nukutettu poika kidätettiin ambulanssilla Tampereelle, jossa esine saatiin irti.

Mainos
Mainos päättyy

Liki seitsemän tuntia ruokatorvessa ollut paristo oli siinä ajassa tehnyt kudoksiin isot vauriot.

Miolle asennettiin nenämahaletku ravinnon saantia varten. Sen piti olla väliaikainen ratkaisu.

Viikkoa myöhemmin poika alkoi saada vatskramppeja ja oksensi kaiken ravinnon ulos. Miolle oli syöpynyt reikä myös henkitorveen, mitä kautta oksennus pääsi keuhkoihin, ja seurauksena oli keuhkokuume.

Mio joutui aikuisten teho-osastolle kolmeksi viikoksi yöseuranaan vain pehmolelut, sillä vanhemmat eivät saa yöpyä teholla. Minttu kulki Tampereen ja Riihimäen väliä arkipäivät, Mion isä viikonloput.

Lopulta Miolle asennettiin vatsaan PEG-ruokintaletkunappi, ja lapsi pääsi kotiin toipumaan.

– Marraskuisessa jälkitarkastuksessa kuitenkin saimme ikäviä uutisia. Pojan elimistö tuottaa normaalia enemmän arpikudosta, ja ruokatorvi oli kuroutunut lähes umpeen.

Mion ruokatorvea pidetään nyt auki joka toinen viikko tehtävällä ruokatorven laajennusoperaatiolla Helsingissä. Lapsi nukutetaan joka kerta, mutta hän pääse illaksi takaisin kotiinsa. Viimeksi hän oli toimenpiteessä helmikuun puolivälissä.

Mainos
Mainos päättyy

– Laajentaminen voi kestää vuosikausia. Ruokatorvea avattiin taas 11 milliin kuten edellisilläkin kerroilla. Se oli siis jälleen kuroutumassa umpeen. Kirurgi kuitenkin sanoi, että ruokatorvi laajeni nyt helpommin.

Mio laihtui 13-kiloiseksi, mutta on nyt saanut painostaan pari kiloa takaisin. Poikaansa lempinimellä Hukkis kutsuvat vanhemmat uskaltavat jo suhtautua tulevaisuuteen valoisammin.

– Nyt ruokatorveen ryhdyttiin tiputtamaan uutta lääkeainetta, jonka pitäisi estää arpeutumista. Se kuulemma toimii toisilla, toisilla ei. Toimenpiteen jälkeen Hukkis on pystynyt syömään hyvin pieniä määriä suunkin kautta, Minttu kertoo hieman toivoa äänessään.

Mion tarina on varoittava esimerkki pienten lasten vanhemmille ja syntymäpäviälahjoja tuoville tuttaville. Nappipattereita käytetään yllättävän monissa kotitalousesineissä ja leluissa. Jos lapselle haluaa antaa esimerkiksi pattereilla toimivan auton, kannattaa katsoa, että vain aikuinen saa patteriluukun auki ruuvimeisselillä.

Myös hoitohenkilökunnan hidastelu, jopa osaamattomuus alkuvaiheessa vaikutti Mion tragediaan. Jos lapsi olisi heti lähetetty Tampereelle, olisi vaurio ollut pienempi.

– Onneksi lapsillamme on vakuutukset kunnossa, mutta Kelan korvausanomusten ja hoitotarvikkeiden metsätämisen kanssa on taisteltava joka viikko, omaishoitaksi jäänyt Minttu sanoo.

Ruokatorvi ohutsuolesta?

Mainos
Mainos päättyy

Äidin mukaan Mio on luonteeltaan iloinen ja reipas, mikä on helpottanut hoitotoimenpiteitä.

– Välillä ruokintaletkujenkin laittaminen satuttaa häntä. Surkeinta ovat ne hetket, kun häntä kahdesti kuussa viedään leikkaussaliin.

Mion toipumista voi seurata Facebookissa "Pienistä Hukista urhein" -tukiryhmässä, jossa on lähes 7 500 jäsentä. Monet jäsenistä ovat ilahduttaneet toipilasta postikortein ja pehmoleluin sekä olleet henkisenä tukena Mion vanhemmille.

Ruokintaletkuista huolimatta Mio pystyy jo ulkoilemaan ja käymään päiväkerhossa muutaman tunnin kerrallaan. Tulevaisuus on kuitenkin paranemisen suhteen avoin vielä vuosia.

– Jos ruokatorven kuroutuminen jatkuu, Miolle joudutaan rakentamaan uusi ruokatorvi ohutsuolesta. Alitajuisesti varaudumme koko ajan takapakkeihin, Minttu huokaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan