Tämä suomalainen tuntee todellisten maailmantähtien metkut! Tähtien sodan Chewbacca Joonas Suotamo: Harrison Ford itketti kuvausryhmää!

Joonas Suotamo ja Harrison Ford
Mainos
Mainos päättyy

Entinen maajoukkuetason koripalloilija Joonas Suotamo, 34, on saanut esittää Tähtien sota -elokuvasarjan tarunomaista Chewbaccaa jo neljässä leffassa.

Hollywoodin loiston sokaisema yleisö ei kuitenkaan aina ymmärrä, että elokuvien tekeminen on raakaa työtä. Kuvauspäivät saattavat venyä poskettoman pitkiksi, eikä kamera käy todellakaan kaiken aikaa.

– Leffatyö on todellisuudessa odottelua. Sitä on erittäin paljon. Meillä on onneksi niin hyvä työporukka, että keksimme kaikenlaista hauskaa. Se on vähän kuin pitkä leirikoulu, Joonas kertoo.

Star Wars -näyttelijä Joonas Suotamolta paljastuksia Hollywoodista: ”Hän on kuuluisin henkilö, kenen puhelinnumeron omistan!”

Työkaverit elokuvissa eivät kuitenkaan ole keitä tahansa. Espoolaisen esittämä Chewbacca esimerkiksi istuu avaruusaluksen ohjaimissa Harrison Fordin, 78, rinnalla.

Mainos
Mainos päättyy
Joonas joutui nipistämään itseään, kun tajusi näyttelevänsä Harrison Fordin rinnalla. – Kylvin koko lapsuuteni Harrison Ford -kuvastossa, hänhän oli 1990-luvulla käytännössä jokaisessa leffassa. Ei ole toista hänen kaltaistaan tähteä.
Joonas joutui nipistämään itseään, kun tajusi näyttelevänsä Harrison Fordin rinnalla. – Kylvin koko lapsuuteni Harrison Ford -kuvastossa, hänhän oli 1990-luvulla käytännössä jokaisessa leffassa. Ei ole toista hänen kaltaistaan tähteä.

– Kun Harrison ensimmäisenä päivänä saapui paikalle Han Solona, osa kuvausryhmästä alkoi spontaanisti itkeä. Istuin hänen vieressään ja katselin, kuinka raavaat miehet pillittivät liikutuksesta. Se oli niin iso juttu.

Tähtitieteellisiä summia?!? Tuhtia tiliä takova Star Wars -tähti Joonas Suotamo vastaa tulenarkaan aiheeseen: Vain vaimoni tietää palkkani!

Harrison tykkää oikeassakin elämässä lennellä lähes joka viikonloppu.

– Hän harrastaa helikoptereita sekä toisen maailmansodan aikaisia lentokoneita. Harrisonilla on myös oma kopterilentäjä!

Chewbaccan rooli lennättää Joonas Suotamoa ympäri maailmaa – Star Wars -tähti fiilistelee perhe-elämää: "Haluan varmistaa, että lapset saavat kasvaa hyvässä ympäristössä"

Joonas kuvailee Harrisonia tekijämieheksi, joka ei turhia höpise.

Mainos
Mainos päättyy

– Kerrankin hän alkoi oma-aloitteisesti putsata Chewbacca-puvustani siihen tarttunutta sahanpurua ennen ottoa. Harrison on alkuperäiseltä ammatiltaan puuseppä.

Tähti myös kertoi Joonakselle päätyneensä sitä kautta Tähtien sotaan.

– Hän oli aikoinaan veistohommissa George Lucasin toimistolla. Sieltä hänet bongattiin Han Solon rooliin.

Seiskasta

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Tämä suomalainen tuntee todellisten maailmantähtien metkut! Tähtien sodan Chewbacca Joonas Suotamo: Harrison Ford itketti kuvausryhmää!