Tältä näyttää Sara Siepin koti Romaniassa

Sara julkaisi kuvia Romaniassa sijaitsevasta kakkoskodistaan.
Somevaikuttaja Sara Sieppi ja jalkapalloilija Pyry Soiri ovat joutuneet elämään etäsuhteessa.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Aiemmin HJK:n riveissä pelannut Pyry muutti vuodenvaihteessa Romaniaan, sillä hänet kiinnitettiin romanialaiseen CS Universitatea Craiovan joukkueeseen.
Sara vakuutti, ettei etäily vaikuta suhteeseen millään tavalla. Miesystävän muuton myötä hänellä onkin nyt kaksi kotia. Somevaikuttajan työ mahdollistaa myös melko vapaan liikkumisen eri valtioiden välillä.
– Hän lähti töihin ulkomaille ja mulla onneksi sellainen työ, joka ei ole riippuvainen paikasta, Sara kirjoitti aiemmin.
Romanian pääkaupunki Bukarest ei ainakaan vielä ole tehnyt Saraan suurta vaikutusta, vaikka hän kehuikin kaupungin ravintolatarjontaa. Hän matkusti Romaniaan kultansa luo ja julkaisi maasta somemateriaalia keskiviikkona 24. tammikuuta. Hän totesi myös, ettei ole muuttanut valtioon pysyvästi.
– Moni on kysynyt, et oonko muuttanut Romaniaan, niin en oo. Mut toki täällä tulee nyt oltua enemmän ja vähemmän miehen töiden vuoksi ja kieltämättä ollut vielä vähän hakemista tämä uudenlainen arki täällä, Sara myönsi.
Kynttilät toivat kotifiiliksen
Maanantaina (29.1.) Sara jakoi Instagram-sivulleen kuvia uudesta kakkoskodistaan. Ex-missillä on takana rutkasti muuttoja, ja hän pitää sitä hyvänä asiana uuteen totuttelun kannalta.
– Kiitollinen nyt sille Saralle, joka roudasi muuttokamoja vähintään kerran vuodessa uuteen asuntoon, eikä koskaan ikävöinyt vanhoja koteja, koska kotihan on siellä, mihin sen tekee, Sara kirjoittaa kuvatekstissä.
Romaniassa majaileva Sara Sieppi ryntäsi kultansa kanssa Ikeaan: "Kotijuttuja"
Kotikuvissa voi nähdä tyylikäslinjaisen keittiön, johon väriä tuovat murretun oranssin väriset pehmustetun ruokailutuolit. Keittiön kaapit ovat tummaa puuta ja mustalla ruokapöydällä komeilee pari kynttilää.
Sara on lisännyt kuvat myös makuuhuoneesta ja kylpyhuoneesta. Maakuuhuonetta hallitsee näyttävä, tummanpunainen seinä. Kylpyhuoneessa taas on tyylikäs, pyöreäreunainen kylpyamme.
Sara on keksinyt kikan, jolla hän sai heti luotua Romanian-asunnosta kotoisamman.
– Täällä kakkoskodissa viikko elämää takana. Matkalaukussa oli kynttilöitä, tarjoiluvateja ja vuodevaatteita. Ne toi nopeasti kotifiiliksen, hän kirjoittaa.
Makuuhuoneen rohkean seinän fani hän ei kuitenkaan ole.
– Punainen seinä tosin tuo mieleen omat teinivuodet, kun kaikki piti olla punaista, mut muuten ei yhtään hullumpaa tää elämä täällä. Just söin aamiaista ja mietin, et mitähän sitä sitten.
Sara Sieppi matkusti Pyry Soirin luo Romaniaan – tältä siellä näyttää
Sara ja Pyry kertoivat kesällä 2022 seurustelevansa, eli heidän suhteessaan tulee tänä vuonna täyteen kaksi vuotta.