Tältä näyttää Lauri Tähkän tytär! Harvinainen yhteisesiintyminen

Laulaja Lauri Tähkä juhlisti syntymäpäiväänsä tyttärensä kanssa.
Laulaja Lauri Tähkä, 50, esiintyi 9.11. torstaina Järvenpään Aino-areenalla. Esiintyminen oli monella tapaa erityinen, sillä Tähkä täytti torstaina tasavuosia. Tämän lisäksi illasta teki tärkeän laulajan Minttu-tytär, joka nousi lavalle isänsä kanssa. Tähkä on aiemmin ollut hyvin tarkka perheensä yksityisyydestä, eikä ole ennen torstaita tuonut lapsiaan lainkaan julkisuuteen.
Laulaja kertoi yleisölle, että häntä jännitti oman tyttären ottaminen esitykseen mukaan. Hän myös lisäsi, että yhteisesiintyminen oli tyttären toive.

Isä ja tytär lauloivat yhden kappaleen yhdessä, jonka jälkeen tytär poistui lavalta. Kaksikko oli valinnut yhteisbiisikseen Lauri Tähkän hitin Champs-Élysées. Seiskalle kerrotaan, että Minttu lauloi oikein kauniisti.

Kesken kappaleen isä pysähtyi sanoakseen tyttärelleen rakastavansa tätä.
Lauri Tähkä on kahden aikuisen tyttären isä.
