
Tältä Leena Harkimo, 58, näyttää nykyään – kertoi huolestaan 21-vuotiaasta Leo Harkimosta: ”Kun nuorimmainen on armeijassa…”
Helsingin Eteläisellä Hesperiankadulla vietetään parhaillaan EHO-hierontaputiikin avajaisia.
Töölön tyylikkäässä cocktail-tilaisuudessa kutsuvieraiden joukkoon lukeutuu myös Leena Harkimo, 58, jonka Joel-poika on miniänsä Janni Hussin tavoin mukana uunituoreessa hierontabisneksessä.
Leena Harkimo hehkuttaa Joel-poikansa rakasta: Janni Hussi on nasta mimmi!

– Minusta Jollella on aina ollut hyviä ideoita. He ovat Jannin kanssa olleet ennenkin perustamassa yhdessä yritystä. Nämä nuoret ovat sellaisia tekijöitä, jotka ideoivat hyviä juttuja ja pyrkivät myös ne toteuttamaan. Minusta se on hienoa, Leena sanoo Seiskalle.
Pitkään julkisuudessa viihtynyttä Leenaa ei ole vähään aikaan nähty salamavalojen räiskeessä. Porilaislähtöinen kokoomuksen ex-kansanedustaja kertoo työskentelevänsä turkishuutokauppayhtiö Saga Fursin Creative Hubin vetäjänä.

– Vastuullani on tilan emännöinti, jos on tarkoitus kutsua erilaisia elinkeinon sidosryhmiä koolle, Leena kuvailee työtään.
– Sellaiset kokoontumiset ovat tietysti olleet pari viime vuotta vähän jäissä, joten siinä mielessä on menty hieman hiljaiseloa. Toivottavasti pystymme kuitenkin aktivoitumaan.
Venäjän sotatoimet Ukrainassa on herättänyt ajatuksia Leenassa, jonka nuorimmainen poika Leo suorittaa parhaillaan varusmiespalvelustaan Santahaminassa.
– En ole menettänyt yöuniani Ukrainan sodan vuoksi, mutta nyt kun nuorimmainen on armeijassa, niin… Kyllähän se kieltämättä ajatuksia herättää, Leena sanoo vakavana.
Vuonna 2001 syntynyt Leo Harkimo on ehtinyt jo 21 vuoden ikään. Salskea nuori mies on 32-vuotiaan Joelin pikkuveli ja toinen Leenan sekä liikemies-poliitikko Hjallis Harkimon yhteisistä lapsista. Leena ja Hjallis olivat naimisissa vuodet 1989–2003.
– Niin se vain aika vierii. Leo asui kolme vuotta Jenkeissä, opiskeli siellä high schoolissa ja on nyt sitten Suomessa armeijassa. Kesällä hänen pitäisi päästä sieltä pois ja aloittaa sen jälkeen opiskelut Hankenilla, Leena valaisee.
Seiskan tuoreimmat viihdeuutiset: Marita Taavitsaisen erohuhut, Lauri Mäntysalon rattijuopumus ja Lola Odusogan ero