Ohhoh! Tältä Laura Närhi näyttää nykyään

Hiljaiselonsa päättäneen laulajan ulkonäössä on tapahtunut muutos.
Laulaja Laura Närhi täytti 19. tammikuuta 47 vuotta.
Tähti päivitti syntymäpäivänsä kunniaksi someen selfien, jossa poseeraa muuttuneena.
Lauran hiukset ovat lyhentyneet sitten viime näkemän. Hän kippistää ja siemailee kuohuvaa Instagram-julkaisunsa kuvakollaasissa.
Viimeksi hän on esitellyt tyyliään heinäkuussa 2024 peilin kautta napatun otoksen muodossa.
Laura on julkaissut viime aikoina tuoretta musiikkia Kemopetrol-yhtyeen kanssa. Laura nousi alun perin tunnetuksi yhtyeen solistina.
Bändiltä ilmestyykin nyt uusi albumi vuosien tauon jälkeen. Albumin nimi on Engine ja se julkaistaan ensi perjantaina.
Pitkä ura
Laura tunnetaan menestyneestä soolourastaan, jonka varrella häneltä on tullut monia hittejä kuten Tämä on totta, Supersankari ja Mä annan sut pois.
Laura keikkailee Kemopetrolin kanssa helmi-maalikuussa. Laulaja on ollut mukana bändin kuvioissa jo vuodesta 1999 asti.
