Tältä ex-tangokuningatar Tiina Räsänen näyttää tänä päivänä - opiskeli itselleen uuden ammatin!

Tiina Räsänen
Mainos
Mainos päättyy

Vuoden 1994 tangokuningatar Tiina Hervanto (o.s. Räsänen) esiintyy nykyään enää harvoin julkisuudessa. Torstaina (4.1.) hän saapui Rymy-Eetun synttäreille yhdessä juontaja Piia Korisevan kanssa. Tiina asuu Varkaudessa yhdessä vuoden 1999 tangokuningas Petri Hervannon kanssa. Pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi. Lisäksi Tiinalla on edellisestä suhteestaan 19-vuotias lapsi.

-  Esikoinen muutti juuri pois kotoa, nuorimmainen on puolestaan 6-vuotias, Tiina paljastaa.

Tiina

Laulu-uran ohella Tiina on opiskellut itselleen uuden ammatin.

- Valmistuin kosmetologiksi, ja olen tehnyt niitä töitä. Olen myös ollut aika paljon kotona lapsen kanssa.

Ensi kesänä Tiina näyttelee Ränssin Kievarin kesäteatterin 15 kesää -näytelmässä, joka kertoo Kari Tapion elämästä. Lisäksi hän tekee laulukeikkaa.

- Keikkailen koko ajan, mutta en ole hetkeen tehnyt tanssilavakeikkaa. Teen tänä päivänä enimmäkseen yrityskeikkaa, Tiina kertoi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Tältä ex-tangokuningatar Tiina Räsänen näyttää tänä päivänä - opiskeli itselleen uuden ammatin!