Tältä Anu Hälvä, Eeva Eloranta ja Esko Salminen näyttivät 90-luvulla Blondi tuli taloon -sarjassa – ”Meidät tunnistettiin kaikkialla!”

Näyttelijä Eeva Elorannasta tuli kaikkien tuntema tähti, kun Blondi tuli taloon -sarja alkoi MTV3:lla vuonna 1994. Hän näytteli sarjassa Margít Haukkamaata kahden vuoden ajan.
– Saan edelleen palautetta roolistani. Olen yllättynyt, että ala- ja yläkouluikäiset lapset tunnistavat minut. Se johtuu siitä, että he ovat katsoneet sarjaa tallenteilta.

Nyt suosikkisarjasta on tehty näytelmäversio, jonka pääosassa nähdään entinen Salatut elämät -näyttelijä Anu Palevaara.
Ohjelma toi mukanaan valtaisan julkisuuden 1990-luvulla.
– Meidät tunnistettiin kaikkialla! Ihmiset halusivat valokuvia ja nimmareita. Olin tehnyt sen verran pitkään isoja töitä, että julkisuus ei tuntunut ahdistavalta.
Blondi tuli taloon -sarjan ex-lapsitähti vuodatti kyyneliä ensi-illassa: Emme ole nähneet vuosiin!
Eeva oli hiljattain katsomassa Blondi tuli taloon -näytelmää. Hän tapasi teatterissa osan sarjan alkuperäisnäyttelijöistä 20 vuoden tauon jälkeen.
– Teimme yhdessä historiaa, sillä teimme Suomen ensimmäisen päivittäissarjan. Ohjelma tuli kolmena iltana viikossa.