Talousvaikeuksissa olevan Mert Otsamon suunnittelemia asuja myytiin pilkkahinnalla huutokaupassa

Mert Otsamo, 32, on yksi Suomen tunnetuimpia vaatesuunnittelijoita. Hänen käsialaansa ovat olleet lukuisat Linnan juhlien puvut, ja luomuksia on nähty jopa Oscar-gaalassa.
Menestyksestä huolimatta suomalais-turkkilaista syntyperää olevan Mertin talousasiat ovat pahasti retuperällä. Seiskan tekemän selvityksen mukaan komistuksella on ulosottovelkaa yli 35 000 euroa.
Ongelmat kulminoituivat konkurssiin, jonka Mertin kommandiittiyhtiönsä teki asiasta hiiskumatta viime kesänä.
Mert Otsamon salattu konkurssi paljastui

Hiljattain Mertin suunnittelemia pukuja ja aurinkolaseja ilmestyi huutokaupat.com-palveluun. Seiskan lähteiden mukaan suunnittelijan tuotteita myytiin palvelussa pilkkahinnalla.
Seiskalla ei ole tietoa, miten esineet päätyivät myyntiin, mutta kyseisessä palvelussa kaupataan usein konkurssipesien jäämistöä.

Konkurssin tehneen Mert Otsamon talousasiat retuperällä: monisivuinen ulosottorekisteriote
Mertin bisnekset jatkuvat yhä, sillä hän on nyt mukana osakeyhtiössä, jonka toimialaksi on merkitty vaatteiden valmistus. Yritys ei ole toimittanut tilinpäätöstä kaupparekisteriin, vaikka se on perustettu jo vuonna 2020.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.