
Tällaista esiintymisasua ei ole ennen nähty! Sannin avaruudellinen esiintymisasu häikäisee jopa artistin itsensä
Poppari Sanni julkaisi eilen sunnuntaina (21.8.) Instagram-tilillään kuvan erikoisesta esiintymisasustaan.
Sannin asuna olevaa häikäisevää kokopukua voi kutsua hyvällä syyllä avaruudelliseksi. Tämän on huomioinut myös räppäri Mikael Gabriel, joka on kommentoinut kuvaa muun muassa kolmella avaruusraketilla.
- Siis mikä tää puku on, eräs seuraaja kysyy osuvasti.
- Sitä mäkin mietin, kun päälle vetäsin, Sanni on vastannut.
Sanni on lisännyt oheen mystisen kuvatekstin:
- Puhutko mulle vai sulle? Hän on kirjoittanut.
Vuoden 2016 Miss Suomen Shirly Karvisen kanssa avoliitossa elävä Sanni on muuttunut reippaasti ulkoiselta olemukseltaan ja tyyliltään vuosien varrella.
Tältä hän näytti esimerkiksi vuonna 2013 Unelmille siivet -konsertissa:

Sannin huikea muodonmuutos! Näin popparikaunotar löysi värikkään tyylinsä