Tällaisiin pulmiin Pirjo Nuotio ja Reijo-rakas törmäsivät muuttaessaan yhteen

pirjo nuotio ja reijo markku
Mainos
Mainos päättyy

Entinen uutisankkuri Pirjo Nuotio, 70, ja hänen pitkäaikainen miesystävänsä Reijo Markku, 61, muuttivat keväällä yhteen. Vuodesta 2004 yhtä pitänyt pari asuu nykyisin "Pirjon luona", eli asunnossa, jossa Pirjo asui myös ennen muuttoa saman katon alle.

Ex-uutisankkuri Pirjo Nuotio pyörsi päätöksensä – tältä hän näyttää nyt

Pirjo ja Reijo kertoivat Mitä kuuluu Marja-Leena? -näytelmän kutsuvierasensi-illassa keskiviikkona (29.6.), että heidän yhteiselonsa on sujunut hyvin, mutta tavaroiden karsiminen ja mahduttaminen asuntoon on edelleen kesken.

Kulttuuria harrastavan pariskunnan osapuolet ovat kumpikin luopuneet isosta määristä kirjoja. 

Mainos
Mainos päättyy

- Säilytettiin matka-, runo ja taidekirjat. Kaikki rompsut joutivat pois, niitä saa kirjastosta, Pirjo sanoo tarkoittaen romaaneja.

Ex-uutisankkuri Pirjo Nuotio eläköitymisestä: ”Arvostan koko ajan enemmän terveyttäni”

Taidetta keräävän ja itse myös tekevän Reijon kaikki taulut eivät mahtuneet uuteen kotiin.

Pirjo kokee, että asioista luopuminen on ollut puhdistava kokemus.

- Huomaa ettei sellaista määrää tavaraa tarvitse. Kahdet pussilakanat esimerkiksi riittää, toiset on käytössä ja toiset pesussa.

 Projekti on kuitenkin vielä hieman kesken.

pirjo nuotio ja reijo markku
Pirjo ja Reijo aikovat viettää kesän golfauksen ja kulttuurin parissa
Mainos
Mainos päättyy

- Edelleen meillä on 132 juomalasia, Pirjo tokaisee. 

Yllättävä elämänmuutos! Ex-uutisankkuri Pirjo Nuotio ja Reijo-rakas päättivät harkinta-aikansa

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan