Tällaisia tatuointeja koristähti Miikka Muurinen kantaa ihollaan

Koripallotähti on tatuoinut kehoonsa paljon uusia kuvia.
Järvenpäästä maailmaan maineeseen ponnahtanut koripallosankari Miikka Muurinen, 18, on innostunut ihonsa koristamisesta.
Miikka on kerännyt mainetta koripallon EM-kilpailuissa muun muassa huikeilla donkeillaan, mutta monet ovat kiinnittäneet huomiota myös Miikan näyttävään ulkonäköön.
211 senttiä pitkä nuori mies on jo pituutensa vuoksi hulppea näky ja käsivartta koristavat tatuoinnit luovat entisestään katu-uskottavaa ilmettä.
Miikka esitteli pari viikkoa sitten tatuointejaan Aamulehdelle. Yksi miehen näyttävimmistä leimoista on oikeassa olkavarressa komeileva kauhuelokuvahahmo Michael Myers. Hahmo on tuttu suositusta elokuvasarja Halloweenista.


Karmivan hahmon alle on kirjailtu teksti: The Only Impossible Journey Is The One You Never Begin eli Ainoa mahdoton matka on se, jota et koskaan aloita.
Käsivarren hihatatuointi jatkuu avaruusteemalla. Pilvien yläpuolelle on taiteiltu kuvia planeetoista. Avaruusaiheisen kuvaelman alla on puolestaan suuri ja koristeellinen teksti: Patience eli kärsivällisyys.
Ranteen paikkeilla on kunnianosoitus myös Suomelle liehuvan siniristilipun muodossa.
Tatuointeja on käsivarren lisäksi myös muualla Miikan kehossa, kuten kaulalla. Leimat eivät ole ehtineet koristaa urheilijan ihoa kuitenkaan vielä kauaa.
Tuoreita leimoja
Vasta viime vuoden kesällä Miikan käsivarsi ammotti tatuointien suhteen tyhjyyttään. Yksi ensimmäisistä leimoista oli Patience-teksti, joka ilmestyi käsivarteen vuoden 2024 syksyllä.
Vain paria kuukautta myöhemmin Miikka kasvatti kätensä tatuointirykelmää muun muassa avaruus-aiheisilla kuvilla sekä kahdella hahmolla, joista suurempi ojentaa pienemmälle otukselle kruunupäisen pallon. Aamulehdelle Miikka on kertonut kuvan symboloivan vanhempiensa koripalloperintöä, joka siirtyy heiltä nyt pojalleen.
Miikan molemmat vanhemmat ovat menestyneitä koripalloammattilaisia.
Näyttävä kuva Michael Myersista on ilmestynyt Miikan iholle vasta viime kuussa. Miikka päivittää aktiivisesti koripallosisältöihin keskittyvää Instagram-tiliään ja vielä elokuun 14. päivänä tekemässään päivityksessä olkavarsi on tyhjillään. Viikkoa myöhemmin Miikka on esitellyt kätensä kauhuelokuvahahmoa kesän ensimmäisessä EM-ottelussaan.
