Tällaisessa tilanteessa Anniina Valtoselle iskee pakokauhu

Ylellä jo 13 vuotta pyörinyt Puoli seitsemän -ohjelma palkittiin toissa viikkoisessa Kultainen Venla -gaalassa Vuoden ohjelmana. Tänä vuonna myös suosikkikasvo Anniina Valtonen, 33, oli mukana iloitsemassa ohjelman saamasta tunnustuksesta. Anniina on juontanut Puoli seitsemää jo noin vuoden päivät.
– Ensisijainen kiitos kuuluu Miika Ranteelle, joka pyysi minua ohjelmaan aikoinaan mysteerijuontajaksi.
Anniina Valtonen jyrähtää törkypalautteesta - käskettiin häipymään Venäjälle!
Vuoden vaihteessa Anniina lupasi itselleen, että aikoo vaalia erityisesti rohkeuttaan kaikilla elämän osa-alueilla.
Konkreettiseksi esimerkiksi meteorologi mainitsee monelle suomalaiselle tutun taidon, jossa rohkeutta tarvitaan runsaastikin.
– Olen äärimmäisen huono taskuparkkeeraaja. Siinä tilanteessa minulle iskee pakokauhu, Anniina paljastaa.

Anniina Valtonen löysi uuden intohimon - kaikki lähti aviomiehen kauniista eleestä
Myös pääkaupungin kaduilla kurvailu on saanut Anniinan vapisemaan.
– Koronavuosien aikana lupasin opetella ajamaan Helsingin keskustassa. Se on ihan hirveää varsinkin ruuhka-aikaan.
Kaupunkien keskustat huusivat tyhjyyttään pandemian johdosta, joten harjoittelu Helsingissäkin sujui ilman ylimääräistä stressiä.
– Mieheni opetti minulle ajamista, ja nyt keskityn enää hio-maan taskuparkkeeraustaitoni kuntoon, Anniina nauraa.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.