Tällainen on Tony Halmeen viimeinen leposija - kuvat

Tällainen on Tony Halmeen viimeinen leposija - kuvat

Ex-kansanedustajan muisto elää monien muiden nimien joukossa.

Mainos
Mainos päättyy

Tony ”Viikinki” Halme oli urheilussa ja politiikassakin työskennellyt monitoimimies; alun perin ammattilaisnyrkkeilijänä ja Gladiaattoreissa julkisuuteen tullut mies siirtyi kansanedustajaksi jättimäärällä ääniä.

Huumekohuissakin pyörinyt Tony menehtyi vuonna 2021 ollessaan 47-vuotias. Hänen uutisoitiin kuolleen ”oman käden kautta”, sillä hänen vierestään löytyi pistooli, eikä kuolemaan liittynyt poliisin mukaan rikosta.

Tonyn lapsuudenystävä Christer Markusas puhuu Tonyn kuolemasta avoimesti tämän elämästä kertovassa Viikinki-dokumentissa. Hän kertoo dokumentissa, että huolestui, kun Tonya ei tavoittanut puhelimitse, joten hän kutsui avukseen poliisit.

Mainos
Mainos päättyy
Tonyn on kerrottu treenanneen pelkkää hauista, mistä johtuen hän onnistui tyrmäämään Jukka Järvisenkin.
Tonyn on kerrottu treenanneen pelkkää hauista, mistä johtuen hän onnistui tyrmäämään Jukka Järvisenkin.

Chrisse kertoi taannoin Seiskalle, että ennen löytöhetkeä poliisit arkailivat väkivaltatuomionkin saaneen miehen asuntoon menoa, ja usuttivat Christerin sisälle ensimmäisenä. Tämän takia ystävä oli ensimmäinen, joka näki Tonyn kuolleena. Tonylla oli kuollessaan toisessa kädessään kultainen ristikorunsa, ja Christer kertoi miehen ampuneen itseään.

Tonyn muistokyltti on Hietaniemen uurnalehdon muistopylväisiin sjioiteltujen kylttien joukossa.
Tonyn muistokyltti on Hietaniemen uurnalehdon muistopylväisiin sjioiteltujen kylttien joukossa.

Ennen kuolemaansa useaan otteeseen loukkaantuneella Tonylla oli käytössä vahva kipulääkitys, johon kuului myös morfiinia.

Tonyn tuhkat on haudattu varsin vaatimattomasti Hietaniemen hautausmaan uurnalehdon nurmikon alle, ja hänen muistokylttinsä on tolpassa monen muun nimen kanssa.

Pylväiden juurelle on aseteltu joitakin lyhtyjä ja kynttilöitä sekä patsaita.
Pylväiden juurelle on aseteltu joitakin lyhtyjä ja kynttilöitä sekä patsaita.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan