Taikuri Noora Karma – taas uusi elämänmuutos!
Taikurina tutuksi tullut Noora Karma on jälleen pistänyt elämänsä uusiksi.
Taikurina tutuksi tullut Noora Karma on karistanut Espanjan tomut jaloistaan ja muuttanut takaisin Suomeen yhdessä aviomiehensä Juha Mäkelän kanssa.
Arkistovideolla Noora Espanjassa:
– Ollaan oltu nyt viisi vuotta yhdessä ja ihan Facebookista löysimme toisemme, Noora kertoi Tanja Finnen emännöimissä Domakers Finlandin 25-vuotisjuhlissa.
Takaisin Sipooseen
Pariskunta muutti yhdessä lapsikatraansa kanssa muutama vuosi sitten Espanjaan, mutta tällä erää Espanja on taakse jäänyttä elämää.
– Peruin lasten koulupaikatkin sieltä ja nyt olemme muuttaneet takaisin Sipooseen, Noora jatkoi.
Nooralla oli aiemmin Sipoossa omakotitalo jonka hän oli laittanut myyntiin.
– Talo ei mennyt kaupaksi, joten otin sen pois myyntilistoilta. Siellä nyt asumme.
Uusi bisneskuvio
Espanjantuliaisina Nooralla ja Juhalla on uusi bisneskuvio.
– Tuomme Suomeen espanjalaisia luomuviinejä. Näistä rypäleistä valmistettuja viinejä ei ole aiemmin ollut Suomessa.
Noora kertoi, että pariskunta pyöritteli viinien tuontia parin vuoden ajan.
– Lopulta asiat lähtivät rullaamaan alkuvuodesta.
Noora ideoi - Juha excelöi
Luonnollisesti ennen viinien valintoja pariskunta kävi yhdessä maistelemassa eri valmistajien tuotteita.
– Mutta nyt keskitymme viinien myymiseen, ei juomiseen, Noora naurahti.
It-alalla työskentelevä Juha myönsi, että Noora on heidän suhteessaan se, joka saa erilaisia ideoita päähänsä.
– Minä saan olla vähän hullu taiteilija, mutta Juha pitää sopivasti kurissa ja käyttää excel-taulukoita. Joita minäkin olen oppinut jo vähitellen lukemaan, Noora myönsi.
Alla kuvakooste Domakers Finlandin 25-vuotisjuhlista.