Taas sairaalassa! Terveytensä kanssa kamppaillut Henna Kalinainen kertoo voinnistaan

Gossip Moms -ohjelmasta tuttu ja podcast-emäntänäkin tunnettu Henna Kalinainen on tänä vuonna kamppaillut terveytensä kanssa.
Katso tuoreet Seiskan viihdeuutiset:
Henna joutui pääsiäisenä sairaalaan, ja tilanne oli vakava. Hän oli saanut verenmyrkytyksen, joka voi olla hengenvaarallinen. Henna kuvailikin tilannetta eloonjäämiskamppailuksi.
Verenmyrkytys saatiin ensimmäisellä osastojaksolla hoidettua, mutta keuhkokuume jatkui ja hänellä epäiltiin jopa keuhkoveritulppaa. Kyseessä oli lopulta empyeema, eli keuhkopussin märkätulehdus.
Verenmyrkytys! Henna Kalinaisen pääsiäinen muuttui eloonjäämiskamppailuksi
Nyt, kuukautta myöhemmin Hennan vointi on jo onneksi parempi. Hän päivitti eilen (26.5.) kuulumisiaan sairaalasta, jossa hän on käynyt keuhkokuvassa.
- Tulin tänne Malmin sairaalaan röntgenkuvaan. Sitten vielä katsotaan parin kuukauden päästä, mutta terve olen ainakin laboratoriokokeiden perusteella ja fiilis on hyvä ollut jo pitkään, hurjasti ruskettunut Henna iloitsee.
Hänellä ei ole ollut omien sanojensa mukaan lainkaan huono olo.
- Jaksaa ihan hyvin, ehkä hengästyy kävellessä ja muuta, mutta ei mitään merkittävää, somepersoona kuvailee oloaan.
Sairaalaan kiidätetyn Henna Kalinaisen terveys romahti! Pysäyttävä diagnoosi
Henna on suosittu somevaikuttaja, ja keskittyy pitkälti perhe-elämään liittyvään sisältöön. Hän pyörittää Mamma Mia -nimistä podcastia yhdessä Temptation Island Suomesta tutun Vilma Karjalaisen kanssa.
Henna jakaa arkensa kumppaninsa ja tyttärensä kanssa.
Henna Kalinainen täytti 33 vuotta - sai kumppaniltaan mieluisen lahjan: "Nyt on mama tyytyväinen"